lauantai 6. elokuuta 2011

Kotona ---

Yli 10 000 lentokilometriä ja reilu 20 tuntia matkustamista takana. Toisin sanoen kotona jälleen. Ruisleipä!! Suihku, jossa vipuhana sekoittajalla!! Oma sänky!! Puhtaat lakanat ja siivottu koti sekä jääkaapissa muutakin kuin valot; kiitos ihanien kesävieraiden, jotka vierailivat meidän poissaollessa. Toivottavasti seuraavan kerran olemme kotona!!! :)

Tulevina päivinä on aikaa puntaroida tarkemmin mitä kesä tuotti. Nyt vielä painaa väsymys ja aikaero. Ensimmäinen kävelyreissu kauppaan eilen illalla toi esiin karun todellisuuden. Liian moni ihminen kulkee toisen ohi katseen kohtaamatta ikään kuin omassa kuplassa. Kuinka monta yksinäistä auttaisi jo se, että vastaantuleva kohtaisi katseella, antaisi pienen hymyn edes puhumattakaan ystävällisestä tervehdyksestä. Tai kaupan kassalla olisi muutakin kuin rahanvaihtoa. En muista montaa kauppareissua viimeisen kahden kuukauden ajalta, jolloin ei olisi tullut juteltua ja naurettua kassaneidin tai -herran kanssa. Ja kuinka positiivisen ja kuuluvaisuuden tunteen tuo pieni hetki saakaan aikaan. Se luo yhteyden ihmisten välille ja saa aikaan tunteen, että on osa suurempaa kokonaisuutta. Ei irrallinen pala, vaan kytkeytynyt toisiin. Muutos alkaa minusta, tiedän sen. Mutta mitä suurempi joukko on se, josta muutos alkaa, sen suurempi muutoksen vaikutus on. Toivon itse, että en valu takaisin puhumattomuuden hiljaiseen maailmaan. Ja tarkoitan tällä tuntemattomille puhumista ja toisten kohtaamista.

Täytyy myöntää, että shoppailu ei innosta laisinkaan. Katselin kauppareissulla hintoja ja väistämättä mielessä pyörii dollarit ja vaikka Amerikka kauhistelee ruuan ja bensan hinnan nousua, niin suomalaisena kaikki on kuitenkin vielä halpaa. Hinnat dollareissa olivat halvempia kuin euroissa täällä puhumattakaan jos miettii mikä ero on, jos dollarit muutetaan euroiksi... Kai tähän taas tottuu nopeasti, pakkohan sitä on ruokaa ostaa ja autokin tarvitsee polttoainetta.

Nämä näin ensitunnelmista. Tuntuu hyvältä olla kotona, mutta paljon on ajatuksia ja mietteitä. Huomenna hakemaan Frodoa 2 kuukauden täysihoidosta. Liekö joudumme lahjomaan hänet matkaamme....? Jos meillä oli upea kesä, niin oli varmasti Frodollakin. Hän pääsi osaksi laumaa. Täytyy myöntää, että en ollut ollenkaan niin varma, että Frodo olisi laumaeläin. Mutta jo viikon kokeilu keväällä osoitti, että olin väärässä. Ja oli melko lähellä, että pieni chihuahua vauva ei tarttunut matkaamme. Tuo vauva oli kyllä ihan yli-ihana ja niin suloinen. Joku jätti tuon pennun yksin seikkailemaan Safeway ruokakaupan parkkipaikalle. Siellä tuo pieni ehkä 10 vkon ikäinen taapero kulki harhaillen ja etsien turvaa. Ystävämme pelasti sen sieltä kysellen ensin kaikilta ihmisiltä parkkipaikalla ja kaupan läheisyydessä oliko kukaan tietoinen omistajasta. Omistajaa ei löytynyt. Pentu sai heiltä nyt hyvän kodin. Ja nimekseen Stella. Surullista, mutta tarinalla oli onnellinen loppu.

Tarja

maanantai 1. elokuuta 2011

Haikeutta ilmassa ........



Niin, kaikki loppuu aikanaan. Tai oikeammin kaikella on aikansa. Sillä vaikka tämä 2 kuukautta alkaa nyt olla lopussaan, niin jotain uutta on sitten alkamassa. Kuten olen aiemmin sanonut, suuremmat kuvat koostuvat pienemmistä palasista. Tämä 2 kuukautta, joka etukäteen katsottuna tuntui melko pitkältä ajalta, on vain osa suurempaa kokonaisuutta. Pala, joka muodostaa yhtymäkohdan kevään ja syksyn paloihin. Joka liittää kaksi toisistaan kaukana olevaa ajanjaksoa yhteen. Ajanjakson ennen tänne lähtöä ja ajanjakson, joka alkaa, kun palaamme kotiin ensi viikon lopulla.

Haikeutta on ilmassa, sillä tämä on ollut kokonaisuutena yksi elämäni erityisimmistä ajanjaksoista. Myönnän, että en koskaan uskonut tällaisen mahdollisuuden tulevan kohdalleni. Toivoin sitä, unelmoin siitä, uskoin ja uskon Jumalan suuruuteen ja mahdollisuuksiin, mutta että todella täällä 2 kuukautta elämää .... se oli täysi yllätys, vaikkakin mieluinen sellainen.

Uskon oppineeni, että KAIKKI on mahdollista Herran kanssa. Hänen tiensä ovat niin paljon meidän teitä korkeammalla ja Hänen suunnitelmansa niin paljon enemmän kuin osaamme unelmoida. Mutta jos noista suunnitelmista ja unelmista ja teiden arvailuista tulee meille epäjumalia, emme niitä koskaan saavuta. Herran kanssa kulkemisen päämäärä ei ole se, että minun tahtoni ja tieni tapahtuu, vaan että Hänen tiensä ja tahtonsa pääsee tapahtumaan.

Näen myös yhä selvemmin ja selvemmin miten helposti me suomalaiset olemme epäluuloisia ja nurkkakuntalaisia ja liian usein niin epävarmoja itsestämme ja siitä keitä me olemme, että emme uskalla todella kohdata toisia. Tapasimme eilen muutamia suomalaisia täällä. Oikeammin perheen neljässä polvessa. Isovanhemmat tulivat aikanaan tänne pienten lasten kanssa. Nyt sitten perhekuntaa on jo neljässä polvessa. Ensimmäinen polvi eli isovanhemmat ovat suomalaisia, mutta silti omaksuneet amerikkalaisuuden. Isoäiti ei puhu kovin kattavaa englantia, kuten hyvin monet tuon ikäpolven muuttajat Ruotsissa, Kanadassa, USAssa, Australiassa ym. Seuraava polvi sitten kävi koulut täällä ja oppi kielen, omaksui elämäntavan ja lopulta meni naimisiin amerikkalaisen kanssa. Kotikieli oli suomi, mutta vahvempi kieli on englanti. Seuraava sukupolvi kadotti suomenkielen käytännössä melko totaalisesti, koska kotikieli oli jo muuttunut englanniksi ja ainoa kytkös suomenkieleen ja kulttuuriin on enää isovanhemmat. Ja neljäs polvi, vielä alle kouluikäiset, eivät tiedä mitään kulttuuriperimästään. Tai no, sauna on kaikkien yhteinen rakkaus. Mutta perhekunnassa ei ollut tietoakaan tyypillisestä suomalaisesta "mitä minusta ajatellaan" ajattelusta. Ja jälleen mietin, että onko mahdollista, että suomalainen Suomessa todella löytää itsensä suomalaisena?? On se mahdollista, tiedän sen ja monet ovat löytäneet sen, mutta liian monet eivät.

Kertoakseni yhden esimerkin ollessamme eräässä punametsäpuistossa. Siellä oli myös saksalainen pariskunta ja puhuimme heidän kanssaan. Olimme iloisia ja nauroimme ja heitimme kaikenlaista pientä juttua. Mies totesi hiljaa Marvinille, että suomalaiset on yleensä vaikea saada puhumaan tai nauramaan. Hmmmm.... me emme olleet tuon kuvan kaltaisia, mutta täytyy sanoa, että kun sen kuulin niin AUTS!! Tuo ei ole ensimmäinen kommentti tältä saralta. Jätän tämän tähän, olen tainnut jauhaa asiaa koko kesän.... ;)

Kävimme Japantownissa, San Franciscossa pari päivää sitten. Tytöt eivät lähteneet mukaan. Voinen päätellä, että olemme käyneet Cityssä, SFOssa, riittävän monta kertaa. :) Eilen ja tänään viimeisillä shoppailuilla ... toivottavasti. Matkalaukut pullottaa jo liikaa. Tytöt menivät viimeiselle yökyläreissulle tänään ja lähes kaikki alkaa olla matkaa vaille valmista. Uutinen lennonjohdon mahdollisesta lakosta ei tässä kohtaa juuri ilahduta. Muutosvaihe on se, mistä vähiten pidän missään kohtaa. Kun joku vaihe on tulossa päätökseen, haluaisin vaihtaa seuraavaan vaiheeseen sormia napsauttamalla. Se, että tässä muutama päivä menee vähän oleskellessa vaikkakin silti keskittyen rukoukseen, ei ole mun juttu. En voi sanoa, että odotan kotiin pääsyä, mutta kun kerran kotiin pitää palata joka tapauksessa, niin sen voisi tehdä nyt mahdollisimman nopeasti.

Eiköhän tässä taas tällä kertaa ajatusta kerrakseen. Lähden nukkumaan. Yö on taas viilentynyt noin 15 asteeseen päivän 27 asteesta ja tuuli puhaltaa lahdelta virkistävästi. Viimeiset yön viileydet mikäli Suomen lämpötila pysyy nykyisissä lukemissa. Siellä kun ilta ei viilene. Tätä ilmastoa tulee ikävä. Lisäksi totesin, että tulen ikävoimään ajamista ja autolla liikkumista tuossa autovirrassa. Olen aina rakastanut Hesassa ajamista, mutta se lienee pikkukaupunki tämän jälkeen. Toiset hikoilevat ruuhkassa, mutta ellei meillä ole aikataulua, en pane pahakseni vaikka joskus sinne jumitummekin. 5-6 kaistaa täynnä autoja, jotka etenevät 20-40 km/h vauhdilla. No, en toki iloitsisi tuosta, jos se ois jokapäiväistä töistä paluuta. Mutta on siinä oma fiiliksensä. Kun lähdimme ulos Citystä (täällä kun San Francisco on City ja that's it), 4-5 kaistaisia teitä kulki 3-tasossa ja kaikki täynnä autoja.

Tämä tällä erää.

Tarja

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Vähän sieltä ja täältä --- ajatuksia

Aikaa on taas kulunut viime postauksesta. Tai bloggauksesta. Paljon on tapahtunut. Muutimme pois Walnut Creekistä Beniciaan. Jenna palasi leiriltä. Tarja Palmkin saapui Kaliforniaan. Vuokrasimme muutamaksi päiväksi pari mökkiä Lord's Land'sta. Olemme täällä nyt. Kerrassaan upeaa. Sanoinkuvaamattoman kaunista. Mutta täydellisesti keskellä ei-mitään. Ajoimme mutkaisia teitä yli kukkuloiden ihan Tyynen valtameren rantaan ja sitten rantaa pitkin melkein Mendocinoon ja Fort Braggiin. Lämpötila putosi matkalla hurjasti ja ensimmäisenä iltana olimme melko viluisia. Beniciassa lämpötila oli yli 30, kun lähdimme, mutta kolmen tunnin ajomatka rannikkoa ylös ja lämpötila putosi alle 20 asteen. Lisäksi sumu, kosteus, merituuli ... viileyttä kerrakseen. Muistuttaa kylmää ja kosteaa suomalaista kesää, jollaisia ei kyllä vähään aikaan ole ollut. :)

Eilen olimme Glass Beachillä ja Tide Pool'eilla. Kerrassaan upeita. Vesi oli laskusuunnassa ja nuo laskuvesialtaat paljastuivat. Ihmiset katselivat mitä kaikkea sieltä löytyi. Lisäksi rukouksiimme vastattiin ja sääennusteesta huolimatta aurinko paistoi ja haihdutti lopulta sumun pois kokonaan. Upeaa!!! Upeaa!!!! Voisin vain istua loputtomiin kuunnellen aaltojen pauhua. Meri ei ollut mitenkään myrskyinen, mutta aaltojen iskeytyessä kiviä vasten siitä syntyi upeaa pauhua ja kuohuntaa.

Glass Beach on ranta, jossa kaikenlaiset lasinpalat ovat saaneet pyöreän muotonsa laskuveden ja nousuveden huutoessa niitä kivien seassa. Ranta oli täynnä kiviä, vaaleita lasinpalasia, ruskeita lasinpalasia, vihreitä lasinpalasia... ja monia muita värejä. Näimme hylkeitä köllimässä kivillä ja nauttimassa upeasta päivästä. Ihmisiä oli kaikkialla ja juttelimme monien kanssa.

Mutta nämä pienet kaupungit täällä rannikolla ovat myös laman lyömiä. Talo toisensa jälkeen myytävänä. Kauppoja on suljettu. Monet joutuvat etsimään uutta työtä mahdollisesti uusista maisemista. Nämä seudut elävät lähinnä kalastuksella ja turismilla. Kun talous heikkenee, turismi vähenee. Ja sen vaikutus näkyy täällä nopeasti. Jos kaupungissa on vain 7000 ihmistä, vaikutus on nopea ja tuhoisa. Se on todella surullista katseltavaa. Kaiken tämän kauneuden keskellä monilla ihmisillä ei ole sitä toista paikkaa minne mennä.

Hmmm .. lisäksi täällä kohtaa myös erämaan tunnun. Mökeissä, joissa olemme, netistä tai puhelinverkosta ei ole tietoakaan. Olemme täysin kaiken ulkomaailman tavoittamattomissa. Tekee hyvää. Mietit sitten miten tämän postin saan postitettua.... No, kaupungista löytyy Starbucks ja Starbucks tarjoaa ilmaisen wi-fin. :D Joten kahvin lisäksi olemme yhteydessä ulkomaailmaan. Ei sillä, että ulkomaailma ainakaan meidän perhettä kovin paljoa kaipaisi. Täytyy sanoa, että Suomi todella pärjää ilman meitäkin, ainakin sen perusteella paljonko Suomesta on kuulunut meidän suuntaan kesän aikana. Kiitos teille, jotka olette olleet yhteydessä. Se on ollut virkistävää.

Reilu viikko ja kesä tältä osin on ohi. En pane pahakseni, vaikka kesäsäät Suomessa jatkuisivat. Ehkä miellät mielessäsi Kalifornian palmuineen ja täysin uimarantoineen, mutta usko pois.. en ole uinut koko kesänä. Kesäkuussa kastelin jalkani Tyynessä valtameressä, sen lähempänä uimista en ole ollut. Uima-altaassa osa väestä on uinut, mutta senkin olen skipannut. Pohjois-Kalifornia ei omaa parhaita rantakelejä, vaikka ilma välillä lämpeneekin hurjasti. Mutta toisaalta yöt viilenevät AINA ja se tekee olon täällä kerrassaan ihastuttavaksi. No, kohta siis maiseman vaihto ja paluu kotiin. Henkisesti olen jo alkanut valmistautua siihen ja voin sanoa, että se todellakin vaatii valmistautumista. Elämä täällä tuntuu monta astetta helpommalta. Elämän ilo on ympärillä jatkuvasti. Ihmiset hymyilevät ja juttelevat, ovat ystävällisiä. Huolimatta kuinka paljon tahansa yritämme puhua ja suuntautua ulospäin olemme lähes poikkeuksetta hiljaisimmasta päästä. Sadetta emme ole nähneet sitten alkukesän parin sadepäivän jälkeen. Toki sumu mereltä välillä työntyy sisämaahan, mutta se on eri juttu se. Tiedän jo etukäteen, että tulen kaipaamaan tätä kaikkea. Mutta kaikella on aikansa, kuten Saarnaajan kirja sanoo. Ja niin tämäkin aika tulee päätökseen ja 2 kuukautta kesää on mennyt. On aika suuntautua seuraavaan taipaleeseen. Kokonaisuus on suurempi ja nämä ovat taipaileita, joita kuljemme. Tämä taival on kohta päätöksessä ja seuraava alkamassa. En näe sitä enkä tiedä sitä vielä, mutta minussa on haikeuden keskellä nousemassa myös innostus ja odotus siitä mitä se pitää sisällään.

Rivers of Eden on muotoutumassa ja tämä kesä on ollut yhdessä olon aikaa. Se on ollut kesän tärkein pointti, koska sitä varten Jumala meidät tänne kokosi. Mutta mikä tämän kaiken muoto lopulta on, sen vasta aika näyttää. Siemen, joka istutetaan, ottaa aikansa kasvaa ja tuottaa hedelmää. Uskon, että meissä on tapahtunut sellaisia muutoksia, joita emme vielä tunnista, koska olemme täällä. Mutta kun palaamme kotiin ja ympäristö muuttuu, tulemme sen näkemään. Kuulen muutosta nuorison kommenteissa. Monet asiat ja kommentit ovat kesän aikana muuttuneet. Alkukesästä yksi sanoi, että ihan sama onko täällä vai kotona. Viikko sitten kommentti oli, että jäisi mieluummin tänne kuin palaisi, mutta koulun vuoksi on pakko. Maailma on ainakin laajentunut ja meistä jokainen on ainakin laajentanut jonkin verran sitä makaronia, jonka läpi katselemme maailmaa. Jumalan valtakunta ei perustu mihinkään kulttuuriin ja on hyvä nähdä, että meillä suomalaisilla on omia outoja tapojamme, jotka ovat vastoin Jumalan periaatteita ja ajatuksia. Ja samoin on kaikissa kulttuureissa.

Mutta uskon myös, että tämä on opettanut meitä rakastamaan (ainakin minua) suomalaisuutta uudella tavalla. Olemme 100% suomalaisia, ja tulemme olemaan asuimmepa missä hyvänsä, loppuun asti. Joten meidän suomalaisten on aika oppia rakastamaan maatamme, kansalaisuuttamme, nauramaan omituisuuksillemme ja puolustamaan maatamme sen sijaan, että aina katsoisimme aidan taakse miten paljon vihreämpää siellä on. Luulen, että suomalaiset kadottivat suomalaisuuden vuosisatojen saatossa Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Olemme liian johdateltavissa ja haluamme peitellä virheemme pyrkimällä täydellisyyteen. Paras tapa löytää vahvuudet on ensin tunnistaa ja sitten tunnustaa heikkoudet. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Terveiset täältä Fort Bragg'n Starbucksista. Näe mielessäsi seitsemän ihmistä, jotka ovat innoissaan teknologiasta ja yhteydestä langattomaan verkkoon käyttäen puhelimia, iPadiä, tietokoneita.. ja yksi piirtämässä. :D :D Kohta takaisin mökin hiljaisuuteen peurojen keskelle.

Tarja

torstai 14. heinäkuuta 2011

Uskallatko katsoa sitä, mitä näet, rehellisesti?

Lueskelen täällä meren takana uutisia Suomesta mielenkiinnolla. En kovin paljon seuraa paikallisia uutisia täällä, joten maailma pyörii omalla vauhdillaan ja olen tainnut joistain asioista pudota totaalisesti kärryiltä. Olipa kyse tilanteista täällä tai Suomessa tai Euroopassa. Viime päivinä on silmiini osunut keskustelut suomalaisten negatiivisuudesta ja ilmapiiristä kotomaassamme. Siitä voisi sanoa monta sanaa, mutta olette varmasti kuulleet asiasta niin paljon, että en nyt mene siihen sen enempää.

Tänä aamuna silmiini osui facebookissa jonkun postittama uutinen matkailuauton jäämisestä kiinni kattoparkkipaikan sisääntuloon. Artikkelissa sinänsä ei ollut mitään erityisempää, mutta kun sitä luki täältä käsin puhkuin ja puuskuin käsittämättä mikä meitä suomalaisia vaivaa. Artikkeli itsessään ei ollut kovin pitkä eikä siinä nyt niin kummoisiin yksityiskohtiin menty, mutta pari asiaa pomppi esiin neonvalot säihkyen. Ensinnäkin henkilö, joka oli onnistuneesti ottanut kuvan tilanteesta, antoi artikkelissa varsin kattavia arvioita tilanteesta ja ajasta, jonka tuo auto oli jumissa. Kaikesta päätellen hän oli lähietäisyydellä, mutta hänen kommenteista päätellen hän ei koskaan mennyt auton luo tai auttamaan kuskia. Sanat artikkelissa olivat kirjaimellisesti lainattuna "Hän harmitteli sitä, ettEI sivullisten avusta OLISI juuri ollut hyötyä tilanteessa. Hän itse OLISI koettanut irrottaa auton rengaspaineita laskemalla." Nuo ehdolliset muodot kertovat minulle, että hän arvioi tilannetta kuin tuomari konsanaan ulkoapäin osallistumatta mitenkään tilanteeseen.

Tuo juuri on piirre, joka on antikristillistä ja peräti vaarallista. Ystäväni kertoi miten vuosia sitten Moskovassa sattui tilanne, jossa he olivat menossa rullaportaissa ja eräs mies kaatui noissa portaissa. Toiset ihmiset vain työnsivät jaloilla hänet sivuun pois edestä ja kulkivat ohi kenenkään auttamatta tuota ihmistä. Olisiko suomalainenkaan pysähtynyt auttamaan??? Epäilen. En tiedä onko negatiivinen välttämättä oikea sana kuvaamaan kansamme syvää olemusta. Ennemminkin meistä on tullut kylmiä ja kovia toisiamme kohtaan. Katsomme kaikkea ulkopuolisina osallistumatta tilanteeseen. Esitämme arvion tilanteesta kuin tilanteesta ikään kuin selostaen jääkiekkomatsia, mutta emme ole osa tilanteen ratkaisua millään tavalla. Mihin on kadonnut se yhteen hiileen puhaltaminen ja kaverista huolehtiminen, joka oli vallalla sotien aikaan? Näkemykseni on se, että sosialismi ja kommunismi ovat jättäneet meihin jäljen, jota moni ei tunnusta. Katsotaan historiaa taaksepäin. Nimet Hitler ja Stalin tuovat varmasti mieleen kuvia, joissa toisesta ei välitetä ja puuttumatta tilanteeseen käsittämättömiä kauheuksia tapahtuu. Kukaan meistä ei halua samaistua näihin nimiin, mutta valitettavasti sama antikristillinen henki vaikuttaa maassamme hälyttävällä tavalla eikä hyvinvointiyhteiskunnan ajatus "kela maksaa " mitenkään paranna tilannetta. Meillä usein ollaan valmiita lähettämään suuria summia Japaniin tai Chileen, mutta seinän takana asuvia hädin tuskin jokapäiväisestä elämästä selviäviä naapureita ei tule mieleenkään auttaa.

Ikään kuin räikeänä vastakohtana lukemalleni artikkelille sattui sitten toinen tapaus täällä päässä tänään. Olimme Walmartin asiakaspalvelun jonossa. Kassaneiti oli sivummalla kassan takana puhumassa puhelimessa. Hänellä ei ollut aamusta auto käynnistynyt ja jonkun oli sitten pitänyt heittää hänet töihin. Nyt hän keskusteli tuosta tilanteesta jonkun kanssa puhelimessa miettien kahdesta vaihtoehdosta mikä autossa oli vialla. Edessämme jonossa oli nuorimies. Hän kuuli keskustelun sivusta, kuten mekin, mutta koska hän tiesi jotain autoista, hän kääntyi neidin puoleen ja kertoi, että mikäli vika oli jossain tietyssä moottorin osassa, se aiheuttaisi tietynlaisen äänen käynnistäessä. Itse en näistä ymmärrä paljoa, mutta enemmän kuin siitä mitä hän sanoi kyse oli siitä, että hän astui sisään tilanteeseen, jossa hän osasi auttaa. Hän ei jäänyt sivusta seuraajaksi vaan toi esiin sen mitä tiesi antaen jonkinlaisen näkökulman asiaan.

Täällä ihmiset tulevat lähelle, auttavat, tukevat, kohtaavat, ottavat osaa tilanteeseen ja lisäävät tilanteeseen sen mitä heillä on. Suomalainen astuu askeleen taaksepäin siinä missä amerikkalainen eteenpäin. Suomalainen miettii enemmän omaa mahdollista epäonnistumistaan tilanteessa, jossa toisen auttamisen tulisi olla ensimmäinen ja päällimmäinen asia. Muistan jo vuosia sitten, kun tutustuimme Debraan ja Marviniin ja he muuttivat Suomeen asumaan, miten Debra usein sanoi, että hän ei uskonut kenenkään tulevan avuksi, mikäli hän talviliukkailla kaatuisi ja jotain sattuisi. Hän amerikkalaisena koki tuon välinpitämättömyyden jo alkumetreillä. Luulen, että itselläni on mennyt sen näkemiseen melko kauan aikaa. Olen nähnyt sen kyllä, mutta nyt katsoessani näitä asioita kaukaa, näen sen niin paljon selvemmin.

Meidän tulee rakastaa lähimmäistämme kuten itseämme. Tehdä toisillemme sen mitä odotamme heidän tekevän meille. On aika alkaa todella huomata ihmiset ympärillämme ja antaa itsestään välittämättä miltä se näyttää ja mitä se maksaa. Eräs asia, jota täällä opettelemme jatkuvasti ja joka päivä ja huomaan, että etenkin Jenna nyt tuolla leirillänsä, on se, että antaudumme tilanteeseen pelkäämättä menettävämme kasvomme, epäonnistuvamme, tekevämme virheitä. Että vain heittäydymme ja otamme tilanteesta kaiken irti. Olemme haavoittuvia. Näytämme tunteemme, hyvät ja huonot. Olemme avoimia. Emme yritä olla täydellisiä, vaan löydämme heikkoutumme ja vahvuutemme. Elämä maistuu hyvälle, kun elää täysillä. Siihen kuuluu toiset ihmiset, se, että he osallistuvat elämääni samoin kuin minä heidän elämäänsä. Siihen kuuluu se, että välillä on jännitettä, välillä vain rentoudutaan yhdessä.

Lopuksi haluan todeta, että olen iloinen jokaisesta ihmisestä lähelläni, joka poikkeaa tästä yleisilmeestä. Ei jokainen suomalainen ole kylmä ja kova ja välinpitämätön. Mutta meidän on tunnistettava se ilmapiiri, jossa olemme ja elämme. Sen tunnistaminen ja myöntäminen ja kohtaaminen on yksi avain muutokseen. Jos jonkin olemassa oloa ei tunnista, miten sen voisi muuttaa? Laske muurisi alas, jotka nousivat puolustukseksesi lukiessasi tätä, älä yritä puolustella mitään tai ketään tai edes itseäsi. Katso totuutta silmiin ja mieti miten totta se on sinun tai läheistesi kohdalla. Siitä lähtee muutos. Ei syyllistämisestä, osoittelemisesta, tuomitsemisesta, vaan kohtaamisesta, rehellisyydestä, ja sitten parannuksenteosta.

Love you all!

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Fitting in

Tämä kuva on toisesta tilanteesta, ei ruuhkasta. :) :) 
Tänään olin yksin liikenteessä autolla ja jotain tapahtui. Ehkä et ihan ymmärrä mitä yritän sanoa, mutta kirjoitanpa kuitenkin. En ole kovin paljon ajellut täällä. Yleensä kotonakin, kun olemme yhdessä liikenteessä, siis Reijo ja minä, hän ajaa. Se menee luonnostaan niin, koska tiedän hänen nauttivan ajamisesta. Oikeastaan nautimme kumpikin, mutta vuosien varrella auto on ollut mulla enemmän käytössä (meillä kun ei ole kahta autoa), joten annan hänen ajaa. Ja tuo sama tavanomainen käyttäytyminen on sitten ollut täälläkin itsestään selvyys. Reijo on ajanut lähes poikkeuksetta nämä viikot, paitsi jos olen mennyt jonnekin itsekseni. Yleensä en, tosin. :)

Tänään menin kuitenkin Beniciaan yksin autolla. Lähdin liikenteeseen aamulla. Radiossa soi kristillinen kanava soittaen ylistys- ja palvontamusiikkia. Kun ajoin liikenteen seassa 5-kaistaisella motarilla kaikki nuo rekat, truckit, henkilöautot, pakettiautot ympärilläni, tunsin olevani osa tuota loputonta autojen virtaa. Tunsin kuuluvani siihen. En ollut turisti, joka miettii miten ja minne olen menossa. Olemme ajaneet nämä viikot Walnut Creekin ja Benician väliä niin monta kertaa, siis lue kymmeniä kertoja, että tiesin tarkalleen mihin olin menossa, minkä kaistan otan, mihin kaistalle siirryn, jotta motarille sisääntulevat pääsevät paremmin liittymään autovirtaan jne.. Nautin tuosta ajamisesta aivan valtavasti.

Muutaman päivän aikana on tapahtunut pieniä asioita, kuten että Mäkkärissä tilaukseni ymmärrettiin väärin ja sain jotain mitä en tilannut tai yrittäessäni tilata postimyynnistä Converset Joelille, tilaus ei mennyt läpi suomalaisen  luottokortin takia. Tai en ole voinut ladata joitain appsejä, kuten Pandora Radiota täällä suomalaisen iTunes tilin vuoksi. Pieniä asioita, mutta kun niitä sattuu useampia, ne alkavat todella ärsyttää. Ne saivat tuntemaan todella, että en kuulu tänne. Ei, en ole amerikkalainen enkä muutukaan amerikkalaiseksi, mutta en tuntenut itseäni ikäänkuin tervetulleeksi. Kun sitten tänään ajelin tuolla motarilla, ensin Beniciaan ja ruuhka-aikana iltapäivällä takaisin, tunsin olevani osa tätä aluetta, näitä ihmisiä, En edelleenkään ollen amerikkalainen, mutta kuuluen tähän hetkeen, tähän aikaan, tähän paikkaan.

Uskon vahvasti, että Jumalalla on meille jokaiselle oma suunnitelmansa. Minun kohdalla tuo suunnitelma pitää sisällään tänä kesänä täällä olemisen. Tiedän sen varmuudella. Vihollinen on kuitenkin yrittänyt ottaa tuon tähän hetkeen kuulumisen tunteen pois tavalla ja toisella. Tänään sain otteen tuosta jälleen. Enkä usko, että menetän sitä enää.

Haluan elää tässä hetkessä, tässä paikassa juuri nyt. Ajalla on merkitystä ja minun tehtäväni on ottaa vastuu tästä hetkestä. Se mitä teen tänään, tuottaa hedelmää huomenna. Mikäli annan tämän hetken valua käsistäni ilman, että olen siinä läsnä, se ei johda mihinkään. Meidän on tarkoitus olla osa elämäämme, osa aikaamme, ei vain olla sivustakatsojia, kun elämä tapahtuu ja menee eteenpäin. Hetkellä on merkitys. Niin myös tällä hetkellä tässä ja nyt minun ja meidän elämässämme. Ihmettelyn ja kummastelun aika on ohi. Oikeastaan sitä ei ole ollutkaan koskaan, sillä Jumala ei asettanut sinua tai minua vahingossa tähän aikaan, vaan tiettyä tarkoitusta varten. Koska minun on tarkoitus olla tässä, silloin tällä olemisella ja elämisellä tässä hetkessä on myös vaikutus. Vaikutus omaan tulevaisuuteeni. Vaikutus joidenkin toisten ihmisten elämään. Sen tulee tuottaa jotain, jossain. Ymmärrätkö? Toivon niin.

Älä anna kenenkään tai minkään olosuhteen tai tapahtuman varastaa sinulta tietoisuutta siitä, että Jumala asetti sinut tähän aikaan ja sinulla on merkitys. Olin melko lähellä antaa sen tapahtua itselleni, oikeastaan se oli jo saamassa otteen minusta. Kiitos Herran Hän on uskollinen ja kun kuljemme rukoillen, Hän on voimallinen näyttämään myös sivuaskeleet ja uskomisen vihollisen valheisiin.

Tarja

Purtavaa...

Tänään tossa rukoilin vähän aikaa ja sain sellasen ajatuksen et miten Jumalaan vois oikeesti luottaa niin paljon et vois siirtää vuoria kaikki aina sanoo et vain sinaapinsiemenen verran uskoo tarvitaan ja voi siirtää jo vuoria. Mut sit mun mieleen tuli sellanen juttu et eilen autos puhuttiin siitä ku tytöil yleensä on aina se ehkä vähän parempi ystävä ku muut on ja sillee kertoo ne kaikki syvimmät asiat ja se on sellanen jonka kaa on kokenu ja on tuntenu pitkää ja et tietää et siihen voi varmasti luottaa. Eli sinäänsä se on sama juttu Jumalankaa. Vaik meil olis kuinka paljonki uskoo mut me ei tunneta Jumalaa eli mei ei olla luettu raamattuu tai muutenkaa oltu Jumalan läsnä olossa ni miten me voitais luottaa siihen ku mei ei tiedetä kuka se on kehen me luotetaan. Oikeesti se ei oo niin yksinkertasta ku jotku ajattelee, et hei mä uskon Jumalaan ni nyt mennään siirtää vuoria. Ei koska sä et voi vaan siirtää sitä vuorta jos sä et luota siihen et Jumala voi mut miten sä voisit luottaa jos sä et tunne. Siinä pientä purtavaa mulle ja teille jotka luitte :D

Janika

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Punapuut, Stinson Beach ja Stanford University

Meillä on täällä ollut netti nurin viimeisen viikon. Kieltämättä tuollainen "pieni" seikka alkaa syödä kovasti pidemmän päälle. Onneksi on käytössä iPhone!!! Ja amerikkalainen sim-kortti!!! Ilman niitä oltais melko pimennossa, tai istuttais läheisessä Starbucks'ssa kanta-asiakkaina. :)

Viime päivien saldoa. Torstaina käytiin Bartilla (paikallisella junalla) San Franciscossa. Lämpötila täällä Walnut Creekissä oli tuolloin 30 astetta, kun Cityssä se oli 23 tai niillä main. Valitsimme reitiksi kävellä Powell St. asemalta ensin Chinatowniin ja sieltä Lombart St. Well well.... Jos olisimme jollekin paikalliselle ilmaisseet suunnitelmamme, he olisivat todennäköisesti naureskelleet partoihinsa. Mutta koska emme tunteneet täysin SF:n maisemakuvaa, lähdimme toteuttamaan suunnitelmaa. Tiesin, että SF on rakennettu kukkuloille. Mutta millaisille.... siitä en ihan ollut selvillä. Emme onneksi ylittäneet ihan pahimpia kukkuloita, mutta mäkiä riitti.

Kävelimme läpi Chinatownin. Todellakin ihan omanlaisensa kiinalaisine pikku-avokojuineen. Saatavilla oli hedelmistä ja vihanneksista kaloihin ja lihoihin. Todellakin lännen ja idän kohtaamispaikka. Ei kylmäaltaita, ei juuri lasisuojaa suojaamassa kadun pölyiltä ja saasteilta. Hmm... ei nostattanut ruokahalua kovinkaan paljon.

Jatkoimme matkaa ja seuraavaksi vastassa oli lyhtypylväisiin maalatut Italian liput. Olimme saapuneet italialaiseen kaupunginosaan. Maisema ja ilmapiiri vaihtui hetkessä myyntikojuista ja kiinalaisesta ilmapiiristä pikkukatukahviloihin ja ravintoloihin, joissa oli tarjolla pastaa ja pizzaa. Ilmassa oli todellakin ripaus Roomaa. Oli kuin olisi matkustanut pikamatkan Kiinasta Italiaan. :)

Sieltä jatkoimme matkaa kohden Lombart St ja sen mutkaista katuosuutta. Tietenkin tuo osuus kadusta on sen yläpäässä ja tuo mäki oli kiivettävä sitten ihan ylös asti. Mäki, niin millainen mäki. Tuntuu Suomen pienet mäet tämän jälkeen mitättömiltä.

Kerrassaan upeaa kukkaloistoa, miljoonataloja, hienon hieno kerrassaan. Olen kerran ajanut sen alas autolla, mutta tunnelma siellä on ihan eri kävellessä. Sitä voi ihastella ihan toisella lailla. Kukkien värikirjo oli ihastuttava ja talojen lomasta saattoi katsella lahdelle ja yli San Franciscon toiselle kukkulalle.

Lombart St yläpäästä nappasimme Cablecartin. En ole ihan perillä kulkupelin systeemistä, mutta kyyti oli upea. Jarrumies takana teki töitä hikihatussa. Kaiketi vaunussa on jarrut edessä ja takana ja noissa alamäissä jarrua saa kiristää kyllä hurjasti ja kelloa soittaa, että autot menee alta. Sitä peliä ei pysäytetä kuin auto. Jarrumies varoitti kovaan ääneen, että nyt mennään reunan yli ja sitten alkoi alamäki. Ei nyt ihan vuoristorata sentään, mutta autojen ja liikenteen seassa siinä on oma tuntunsa. :)

Bart oli todella mukava paikallisjuna. En ollut ihan varma ylittääkö juna lahden SF:n puolelle veden yli vai ali. Se selvisi matkalla... Tunneli kulkee alitse ja aikaa kuluu ehkä noin 10 min. En katsonut kelloa, mutta arviolta. Kun mennessä menimme tunneliin, kieltämättä huokaisin, että nyt ei ois kyllä tarvetta minkäänlaiselle maankuoren liikehdinnälle. :) Ja niin ihmiset vaan kulkee joka päivä suuntaan ja toiseen noilla junilla. Tunnelissa menee juna molempiin suuntiin keskimäärin 5 min välein ruuhkaisimpaan aikaan. Ratoja on useita ja ne menevät kaikki noiden samojen tunneleiden läpi. Täytyy sanoa, että ihminen on kyllä rakentanut viisaasti nuokin tunnelit. Tuskin ne olisivat siellä, jos riski olisi liian suuri.

Lauantaina lähdimme Stinson Beachia kohden. Se on Golden Gaten pohjoispuolella Tyynen valtameren rannalla. Aurinko paistoi kyllä täällä meillä ja ajattelimme, että olisi rantapäivä tiedossa. Säätiedotus jäi kyllä katsomatta. Sumu tuli vastaan jo pitkästi ennen rantaa. Päätimme käydä matkalla ensin katsastamassa Muir Woodin punapuut, mikä olikin kyllä hieno paikka, taas kerran. Ne on upeita vanhoja puita, vaikkei täällä olekaan ne kaikkein vanhimmat ja suurimmat puut.

Matka jatkui mutkaisia tietä yli kukkuloiden rannikolle. Nopeus välillä oli vain 10 mailia, kun kurvi oli 180 astetta ja vastaan tuli autoja. Innokkaimmat pyöräilivät noita mäkiä ja mutkaisia teitä ylös ja alas. Kunto pysyy kyllä kohdallaan ihan varmasti. Rinne nousi toisella puolella jyrkkänä ylös ja toisella puolella rinne jatkui yhtä jyrkkänä alas. Paikalliset asukkaat ajelevat noita teitä joka päivä päästäkseen töihin ja kaupoille. Ja talojen hinnat rannikolla on miljoonissa. Tiet turistien täyttämiä. Rannat samoin säällä kuin säällä kesäaikaan. Siellä täytyy todella haluta asua.

Pääsimme sitten lopulta Stinson Beachille. Parkkipaikat olivat liki täyteen ahdettu autoja. Ihmisiä oli ranta täynnä. Kylmä tuuli puhalsi mereltä. Aurinko oli paksun sumun takana antamatta juurikaan lämpöä tuon sumuverhon takaa. Me olimme pukeutuneet huppareihin ja tuulitakkeihin. Ja kuitenkin osa ihmisistä oli bikineissä ja uikkareissa uimassa tuossa hyisessä valtameressä viileässä säässä tuulen puhaltaessa hurjasti. Käsittämätöntä sanoo jopa suomalainen. Söimme lounaamme, istuimme jonkin aikaa, mutta sitten tuuli alkoi pureutua niveliin niin, että oli pakko suunnistaa takaisin sisämaahan. Aurinko näyttäytyikin meille melko pian kukkuloiden toisella puolella.

Eilen sitten otimme suunnaksi etelän. Jenna lähti 2 viikon iD Tech Final Cut kurssille Stanfordin Yliopiston kampukselle. Matka meni nopeasti, vain reilu tunti täältä. Kun ajoimme Palo Altoon, sen keskusta oli aivan ihastuttava. Ajoimme sen läpi ohittaen pienet kahvilat, ravintolat, kaupat, jopa 50-luvun tyyliin laitetun elokuvateatterin. Keskusta vaikutti äärimmäisen hienostuneelta ja silti rennolta. Juuri sellaiselta kuin voisi kuvitella piilaakson kaupungin näyttävän. Ilmassa tuoksuu raha ja kuitenkaan sillä ei prameilla.

Kun käännyimme sisään kampukselle, olin sanaton. Nuo palmupuut molemmin puolin tietä johdivat meidät alueelle, jollaista en ole nähnyt. Stanfordin kampus alue on kuin oma pieni kaupunkinsa. Kaupat on tosin Palo Altossa, mutta alueella on asuntoja, asuntoloita, yliopiston rakennuksia, sairaala, nurmea, puita, istutuksia joka suuntaan ja kuitenkin alue on äärettömän viihtyisän näköinen, ei lainkaan yliopistomainen suomalaisen kuvan mukaan. Ajoimme pitkän matkan kampuksen sydämeen, jossa oli Jennan asuntola. Tuolla on samaan aikaan 3 leiriä eli nuoria 13-18 v. on noin 50 yhteensä. Kaikki oli upeasti järjestetty. Huoneistossa, jossa Jenna asuu, on yksi ohjaaja ja 6 tyttöä omissa huoneissa. Lisäksi siinä on yhteinen oleskelutila. Opettajat, jotka tapasimme, olivat mukaansa tempaavia nuoria aikuisia, joilla oli meriittiä dokumenttien ohjaamisesta ja tekemisestä ja niillä saavutettuja palkintoja ja arvostuksia paljon. Odotan innolla neidin palautetta leiristä. Uskon, että tämä leiri oli täysin Jumalan johdattama Jennalle. Kun seisoin tuon kaiken keskellä ja katselin ja kuuntelin ja luin tuota paperia, jossa henkilökunta esiteltiin, vain ihmettelin. Miten me löysimme tämän? Miten oli yleensä mahdollista, että Jenna tuli tänne? Kerrassaan ihmeellistä. Olen äärimmäisen kiitollinen!!

Että tällainen netitön viikko takana. Tuli vähän pitkä postaus, mutta kiitos kun jaksoit lukea. Uusi viikko edessä ja uudet haasteet. Janika lähti Lizin luokse pariksi tunniksi ja iltapäivällä sitten taas Beniciaan.

Tarja

tiistai 5. heinäkuuta 2011

4th of July - paraatia, ilotulituksia ...

Niin oli ja meni tämän vuoden USA:n itsenäisyyspäivä. Hmm... kuten Jenna sanoi, tämä blogi taitaa koostua paljolti rinnakkainasettelusta. Ja taisin todeta sen itsekin joskus aiemmin. Mutta niinhän se menee. Suomalaisena toisessa maassa ja kulttuurissa sitä katselee asioita vertaillen ja pohtien. Sitä näkee paljon hyvää, jota toivoisi voivansa omaksua ja tallentaa. Negatiivisia ei tässä paljon tule esille tuotua, mutta ne pyrimme jättämään sivuun.

Olen viettänyt täällä USAssa pari itsenäisyyspäivää; sattuvat sopivasti loma-aikaan näin heinäkuun alussa. Lisäksi olen ollut kerran Arabiemiraateissa heidän kansallispäiväjuhlansa aikaan joulukuun alussa. Kummassakin maassa olen ollut keskellä juhlintaa, joka aidosti yhdistää ihmiset keskenään ja tuo heidät juhlimaan yhdessä. Toki kesäinen lämpö ja hyvät sääolot luovat toisenlaisen juhlinnan mahdollisuuden kuin meillä itsenäisyyspäivän aikaan pakkasissa, mutta jotain meillä on kadoksissa.

Kun istuin katselemassa kaupungin paraatia Beniciassa, mietin tätä. Ihmiset toivat jo edellisenä iltana tuolinsa 1st streetin varteen, jotta saivat hyvät paikat katsella paraatia 24h myöhemmin. Peitot oli valmiiksi levitettyinä nurmikoille puiston reunassa. Ihmiset kerääntyivät sinne tunteja ennen varsinaista paraatia ja juttelivat ihmisten kanssa, jotka istuivat vieressä siitä huolimatta tunsivatko he näitä vai ei. Tunnelma oli todella korkealla. Paraatin kulkiessa ohitsemme ihmiset juttelivat keskenään ja kommentoivat toisilleen, meillekin, vaikka emme tunteneet näitä ihmisiä. Juhla oli yhteinen ja tunnelma sen mukainen. Pienet lapset olivat puettuina sini-puna-valkoisiin asuihin yleisön joukossa juhlan kunniaksi. Liput heiluivat autoissa ja kaikenlaiset sini-puna-valko rusetit ja koristeet koristivat autoja.

Ja mitä tuo paraati piti sisällään? Kaupungin johtoportaan esittelyn kaupunginjohtajasta alkaen, tanssivia nuoria, zumbaavia aikuisia, veteraaneja, vanhoja autoja, soutuklubin esittelyä, palokuntaa, poliisia, museota ym. kaupungissa olevaa kerhoa ja yhdistystä.

Seuraavan päivän ilotulitukseen, joka oli vasta illalla auringonlaskettua, ihmiset tulivat jo hyvissä ajoin aamupäivästä tuoden jälleen tuolinsa, peitteensä, aurinkovarjonsa ja telttansa rantaan saadakseen hyvät paikat. Iltapäivällä tunteja ennen ilotulituksia perheet tulivat rantaan ja viettivät siellä aikaa piknikin merkeissä lasten leikkiessä toistensa kanssa ja tuulessa oli hyvä lennätellä leijoja. Illalla tuo ranta sitten täyttyi vieri vieressä istuvista ihmisistä, jotka saapuivat katsastamaan tämän vuoden räiskintää. Jälleen jutellen ja tervehtien ja nauraen ja huomioiden toisia.

Vastaavaa juhlintaa oli myös Arabiemiraateissa. No, siellä kaikki on tietenkin monin verroin komeampaa, kalliimpaa, hienompaa, suurempaa jne. Joten juhlia kesti viikon. Ja rakennuksia ja tien varsia koristivat mitä värikkäimmät värivalot. Autot oli koristeltu Sheikin kuvin ja lipun värein. Ilotulituksia oli ilta toisensa jälkeen ja autot täyttivät kadut ja töötöt soivat kilpaa yötä myöten.

Mutta se mikä eniten molemmissa vaikutti minuun on se, että itsenäisyys- ja kansallisuuspäivä on koko kansa juhla. Arabiemiraateissa se on kaikkien asukkaiden juhla, niidenkin jotka ovat työssä siellä. Jokainen otti juhlan omakseen. Samoin täällä USAssa. Tämä on koko kansa juhla ja ihmiset nauttivat siitä, ystävien ja perheiden kanssa yhdessä olosta ja kaikesta oheistoiminnosta, jota juhla tuo tullessaan. 

Jos vertaan tätä koto-Suomeen, niin mieleeni nousee lähinnä kuva siitä, miten päivän kohokohta on kynttilät ikkunalla ja illan Linnan juhlien seuranta tv:stä. Missä on itsenäisyytemme ilo? Eikö sitä olisi syytä iloita ja juhlistaa koko kansa voimin enemmän kuin yhdessä katsomalla omalla sohvalla kuinka Linnassa tänä vuonna juhlitaan? En sano, etteikö veteraaneja pitäisi muistaa! Todellakin! Ilman heitä meillä ei olisi itsenäisyyttä. Mutta eikö siihen kuitenkin voisi tuoda hieman enemmän väriä kuin nykyisin tapahtuu? Ja iloa! Onhan juhla sentään ilon juhla!! Pelkäämmekö lyövämme yli niin paljon, että mieluummin emme tee mitään...? Joskus tuntuu siltä, että me suomalaiset otamme varman päälle ja mieluummin vaisumman kautta, ettei vain mene yli ja meitä sanota liian äänekkäiksi. Kunnioitus on hyvä asia, mutta sen ei pitäisi viedä iloa eikä riehakkuuttakaan. :)

Tiedän toki, että jotkut ihmiset juhlistavat sitä omin voimin ja se on hienoa. Jokainen voi tehdä tässä kohtaa oman ratkaisun. Mutta oikeastaan enemmän kuin vain itsenäisyyspäivän juhlinta haen sitä yhteisöllisyyttä ja yhdessä iloitsemista ja juhlimista ja yhteen tulemista, joka täällä on vahvaa. Meillä juhlinta on melko poikkeuksetta sama kuin reilu alkoholin käyttö. Toki täälläkin alkoholia käytetään, ja liikaa. Mutta ei näissä tilanteissa, missä olen ollut mukana.

No, muutama ajatus tässä vähän väsähtäneenä näistä jatkuvista helteistä ja paljosta menemisestä.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

31 Celsiusta päivällä, yöllä 16 :) :)

Täytyy sanoa, että tästä säästä kyllä pidän. Päivällä aurinko lämmittää ilman niin, että lämpötila on reilu 30 astetta. Mutta yön tunteina Tyyni valtameri huokuu kylmiä henkäyksiään 50 km:n päästä tänne asti ja viilentää todellakin yölämpötilan 16 asteeseen. Tosin olen kiitollinen, että autoissa on ilmastoinnit, samoin tässä matalassa majassamme. Illalla viilennämme sisäilman viileäksi, sitten avaamme ikkunat auringon laskettua ja aamuyöstä tuntuu jopa vähän turhankin viileältä sisällä.

Sitten taas aamusta on ihana mennä pihalle lämpötilan noustessa melko nopeasti. Vaikka lämpötila nouseekin, niin yön viileyden jälkeen se on silti raikas ja mukava. Ei ollenkaan tukahduttava tai paksu, kun kosteutta täällä ei yksinkertaisesti ole.

Tänään meillä on ilta kahden, minä ja Reijo. Lapset on lapsenlikkoina neljälle pojalle, kun kahden perheen vanhemmat lähtivät juhlistamaan 4th of July'ta. Ovat siellä yötäkin, joten me "vanhukset" täällä nautiskelemme. ;) Kävimme tunnin kävelyllä Walnut Creekissä seitsemän jälkeen lämpötilan ollessa vielä 31. Tämä kaupunki on varsin elävä. Apple Store, Forever 21, H&M, Starbucks ja lukemattomat muut tutut ja tuntemattomammat kaupat ovat auki lähes poikkeuksetta 9 pm asti. Keskusta on rakennettu niin, että siellä on paikkoja istuskella suihkulähteiden laitamilla tai jalkakäytäville asetetuilla penkeillä ja vain nautiskella kaupungin vilkeestä. Autot ajelevat, ihmiset kävelevät ja juttelevat, hymyilevät ja osa tervehtivät jopa ventovieraita. Kaduilla kuulee useita kieliä, ei vain englantia. Tosin englannin lisäksi pääosin espanjaa, sillä meksikolaisia on täällä asti. Ja sitten on turistit. Walnut Creekistä on yksinkertainen ja helppo yhteys San Franciscoon Bartilla, mikä on paikallinen lähijuna tai metro. Täällä on edullisempi asua, mutta Cityyn pääsee helposti. Lisäksi länsirannikon isot moottoritiet ovat tässä lähellä ja niille on helppo pääsy. Täällä on periaatteessa kaikki mitä tarvitaan, vaikka me tosin olemme liikkuneet varsin laajalla alueella ihan vain huvin vuoksi.

Joten tällaisissa rauhallisissa lauantai-illan tunnelmissa tänään. Huomenna edessä 4th of July paraati Beniciassa ja maanantaina sitten ilotulitukset. Monin paikoin täällä ilotulitukset on kielletty kokonaan eikä Beniciakaan salli omia ammuttavan metsäpalovaaran vuoksi. Mutta ampuvat veden päältä kaupungin omat, jotka Jennan mukaan viime vuonna kestivät 20 minuuttia. Niitä sitten yöpimeydessä katsellaan. Ja niistä ja muustakin myöhemmin lisää.

Tarja

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Different...


Different climate, different people, different language, different atmosphere, different environment....

So many things are different from what I've used to see... other things are better other things are not so good. I know this whole blog seems to compare Finnish and American people...well that's true... but when I compare Finns and Americans in this blog I don't do it the same way I used to do. I used to think that Americans were somehow better than us who live in Finland... I used to compare myself to them and think that they could do so much more just because they lived in USA, but that's a lie. Well maybe they have more opportunities and options to do things, but I have God! God doesn't think anyone is better than someone. He loves us equally no matter what we do.

Now that I'm here, I see that I miss Finland in a way... before we came here I couldn't wait to get out of Finland.. I was so bored and sick of having absolutely nothing in my life... yes only thing I did was go to school and stay home. I would complain about it to God and I'm sure He was as sick of me complaining as I was my life, maybe even more. I know Jesus is the way the truth and the life and because He is the life, the life is in Him and when He is in me the life is supposed to be in me too. I guess I'm just hiding from it... I have to stop hiding. I miss Finland, but I also love being here. Here are my friends, family and God (well He is with me all the time), what else do I need? 

I don't have to compare myself to other people, no matter where they are from or who they are. I can learn from their life, but I don't have to try to be anyone else. I can just keep my eyes open and see what God wants me to learn and hear where He wants me to go.

Jenna

torstai 30. kesäkuuta 2011

High 5 :D

Okei, eli mentiin maanantaina 6 flags nimiseen huvipuistoon :) Siel oli kaikkii vuoristoratoja ja sillee. Jaa taas huomaa suomalaisten ja amerikkalaisten eron. Siellä aina ku menit laitteesee ni ne heput jotka tarkisti sun turva vyön ni ne aina anto "ylä femman" : D Sit ne aina puhu siel kaikkee ja viihdytti ihmisiä. Siel oli kyl tosi hauskaa. Lizzy otti sellasen henna tatuoinnin ja syötiin sellasta hauskaa pikku pallo jäätelöö :) Valitettavasti eipäästy yhteen uuteen laitteeseen, mut päästiin yhteen sellaseen vuoristorataan joka oli niin paras! se meni ympäri ämpäri, mut siinä oli myös hintansa. Jouduttiin oottaan tunti ennenku päästiin siihen ja muutenki siel oli aika pitkät jonot. Mutta hauskaa oli ja nähtiin kameli :) Tietenki se oli aitauksessa ja sain koskettaa rauskua. Se oli kauheen limanen. :)

P.S.   Sori tää tulee nyt vähän myöhässä, mut en oo kerenny kirjottaa :)


Janika

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Kaliforniassa sataa!!!

Todellakin!!! Kaliforniassa sataa!!! Ei pitäisi vielä muutamaan kuukauteen, mutta nyt sataa. Kaatamalla.

Eihän tämä uutta ole suomalaiselle, tällaistahan kesä on. Mutta ei täällä. Kalifornialainen ajattelu on, että kun kesä alkaa kesäkuussa, sen jälkeen voi laskea 100% hyvän sään varaan eli häät ym. tapahtumat järjestetään huoletta ulkona telttakatosten (jotka suojaavat auringolta) alla. Ja tätä jaksoa jatkuu sitten tuonne syksyyn asti. Golden State nimi tulee siitä, että kesän aikana kuivuus muuttaa kaiken aluskasvillisuuden pääsääntöisesti kullanväriseksi, toisin sanoen kuivaksi. Kukkulat ja mäet ovat kullanruskeita kauttaaltaan. Jotta nurmikko pysyy vihreänä koko kesän, sitä kastellaan jatkuvasti ja päivittäin, yöaikaan mieluiten. Kasvillisuus, joka pysyy vihreänä, on kuivuutta kestävää. Siksipä tämä on hyvin epätavallista ja ennenkuulumatonta suorastaan. No, sen pitäisi olla ohi huomen aamuun mennessä. Mutta uutisten sääosuudessa toimittajat naureskelivat, että mistä kaivaa esiin sateenvarjon...

Ja kun katselen näitä säämuutoksia täällä ja kaikkialla, näen miten tämäkin seikka vaatii meitä muuttumaan. Elämässämme on paljon asioita, joiden varaan me laskemme luonnollisessa. Sää on yksi niistä. Kun joku sanoo "kesä", ajattelemme aurinkoa, lämpöä, suomalaisena myös sadetta ja ukkosta. Talvi tuo mieleen lumen ja kylmyyden. Mutta kun katselemme taaksepäin viime vuosia, niin enää ei voi olettaa, että asiat menevät tietyllä tavalla. Emme voi laskea sen varaan miten se on ollut. Muutama talvi sitten lunta ei Helsingissä ollut koko talvena. Eikä kunnon pakkasiakaan kuin hetken. Kun seuraava talvi oli tulossa ja amerikkalaiset ystäväni kyselivät millainen talvi tulee olemaan, (he kun asuivat silloin Suomessa) vastasin etten voi tietää. Kuvailin millainen suomalainen talvi yleensä on ja sitten millainen edellinen talvi oli. Meidän täytyi kohdata tuo tuleva talvi ikään kuin aivan uutena elementtinä tietämättä tulisiko olemaan luminen ja kylmä vai vetinen ja lämmin talvi. Emme täysin voineet varautua, vaan odotimme ja tutkailimme miltä talvi näyttäisi ja silti varustautuen siihen ymmärryksemme mukaan.

Olemme tässä samassa myös hengellisesti. Näen sen. Se, miten olemme tottuneet kohtaamaan asiat aiemmin, ei päde tähän päivään. Meidän mielemme täytyy uudistua! Meidän täytyy astua ulos ajattelusta, että elämä on kuten se on aina ollut. Maailma ei ole muuttumassa paremmaksi, päinvastoin. Kaaos lisääntyy, epävarmuus lisääntyy, eikä niitä voi poistaa positiivisella ajattelulla tai sulkemalla silmät. Tämä mitä nyt on ympärillämme voi hetkessä muuttua ja sen ymmärtämiseksi riittää, kun luomme katseemme Japaniin ja mitä siellä tapahtui vain muutama kuukausi sitten. Jos suomalaisena ajattelet, että Suomi on turvassa, niin ei se valitettavasti ole. Mutta meidän turvamme on Ikiaikojen Jumala.

Näin unen pari yötä sitten, jossa olimme San Franciscossa ja valtava tsunami iski kaupunkiin. Kuulimme varoituksen ja lopulta näimme sen tulevan. Mutta kun vesimassa oli iskeytymässä meihin, tunsin kuinka minut kirjaimellisesti nostettiin ilmaan. Olin tuon veden yläpuolella, samoin muut, ilmassa ilman mitään näkyvää missä olisin ollut. Ja kastuin vain sen verran mitä vesipärskeet kastelivat minua veden ollessa allani. Sitten aalto vetäytyi ja minut laskettiin maahan.

Tiedän, että minun elämäni on Jumalan kädessä eikä omassani. Liikumme maaperällä, joka on epävakaa. Viimeiset vuodet tiedemiehet ovat odottaneet, tutkineet, yrittäneet määrittää päivämäärää, silti vuorenvarmoina siitä, että ennemmin tai myöhemmin tätä aluetta kohtaa valtava maanjäristys. Pitäisikö minun siis olla huolissani? Ei todellakaan. Tuo uni vahvisti sen mihin uskon vahvasti. Kun elämäni on linkitettynä Jumalan tahtoon ja ohjaukseen, kun elän Hänessä ja Pyhän Hengen johdatuksessa, Hän johdattaa minua ja varjelee minua. Silloin olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Eikä tätä päivää määrittele minulle menneisyyteni tai se mitä aiemmin on tapahtunut, vaan se mitä Herra puhuu tänään.

Jumalan valtakunta on tullut sinua lähelle. Miten vastaat siihen?

Tarja

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Oooiihh!! Ihana ilta Jumalaa ylistäessä!! Jumalalla on meille kaikille tälle matkalle joku tarkotus. Mun kohdalla voin sanoa et huomaan itessäni muutosta :D Vielä suomessa rukoilu ja ylistys oli vähän sillee et se oli kivaa mut kuitenki ei aina huvittanu. Mut nyt tuntuu et haluun ylistää koko ajan! Ootan innolla aina seuraavaa kokousta ja ku Debra ja Marvin rukoilee enkuks ni jotkut sanat on vähän hankalia mut silti yritän ymmärtää mitä ne sanoo ja vaik en ymmärrä ni silti jaksan kuunnella. Vihdoinkin jotain innostusta elämään!!! Suuret kiitokset Jumalalle ihanalle isälleni joka ei koskaan irrota otettaan musta!<3 Huomenna sitten huvipuistoon :)

Janika

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Starbucks

Istuskelimme tänään pitkän aikaa Walnut Creekin Starbucksissa Debran kanssa. Istuimme ulkona ja katselin siinä samalla ihmisiä sekä ohikulkijoita että kahvilan pöytien ääressä istujia. Palaan eiliseen tekstiini hieman, sillä silmiini pisti jälleen eräs melko yhteinen nimittäjä ihmisten kesken. Lähes poikkeuksetta ihmisillä, jotka istuivat pöytien äärellä, oli joko iPhone tai iPad. :)

Mieleesi nousee nyt kuva kahvilasta, jonka ulkopuolella istuu joukko nuoria nörttejä iPhonensa tai iPadinsä kanssa juoden Starbucks kahvia ja surffaillen netissä ja facebookissa. Teen korjauksen tuohon kuvaasi!!! Nuo kaikki iPhonensa kanssa eivät olleet nuoria nörttejä, vaan monet heistä vanhempia naishenkilöitä. Sanoisin, että he olivat yli 70-v, sillä tietoisesti katselin heitä ja heillä kaikilla oli harmaat hiukset. IPadin omistajat olivat nuorempia ja toki joukossa oli myös nuorempia iPhonen kanssa. Yksi näistä vanhemmista rouvista istui siellä kuulokkeet korvilla todennäköisesti kuunnellen musiikkia ja samalla lähettäen tekstiviestiä. :) Sillä hän ei jutellut kenenkään kanssa.

En voi kuin hymyillä. Tämä todellakin on tietotekniikan kehto, sanoipa kuka hyvänsä mitä hyvänsä. Täälläkin on varmasti niitä, jotka eivät suostu ottamaan kosketusnäyttöpuhelinta käteensä. Mutta täällä ennakkoluulot eivät näytä sitovan vanhempaakaan sukupolvea samoin kuin esim. Suomessa.

Tarkkailua siis jälleen tänään. :) Mitä muuta tänään? Shoppailua, kiinalaista, kahvittelua ja myöhemmin iltapäivästä rukousta. Lämmin jatkuu, vaikka helteet ovat tällä kertaa ohi. Päivällä 27 Celsiusta ja yöllä 13 Celsiusta. Vaihtelu on melkoinen, mutta toisaalta yöllä ei tartte ilmastointia vaan ikkunat auki riittää.

Tarja

Shopping day


Vaihteeksi kirjotan vähän suomea. Tänään vietettiin aamupäivä siis Walnut Creekin keskustassa. Keskusta on kävelymatkan päässä täältä "mökistä", missä me nyt asutaan, joten käveltiin sinne. Debra ja Lizzy tuli meiän mukaan. Ehdittiin vilkasta vähän H&M:ää (Kyllä, ruotsalaiset on levittäytyneet myös merten taa, täältä löytyy myös IKEA, jonne pääsen huomenna. Jos et vielä tiennyt, se on yksi niistä kaupoista joissa viihdyn vaikken sais ostaa mitään) kunnes Kristen tuli ja me mentiin syömään lounasta viereiseen kiinalaiseen ravintolaan (mun ehdotuksesta xD) tilattiin jotain kanaa ja "salaatti kääröjä"(eli jäävuorisaalaatin puolikkaita ja sinne sisälle liha juttua) oli todella hyvää. Lopuksi sitten fortune cookies ja takaisin shoppailemaan.

Lounaan jälkeen äiti ja Debra suuntas Starbucksiin ja me mentiin takas H&M:lle, nyt saatiin enemmän aikaa katella mitä kaikkee sielt löytyy. Hinnat liikku samoissa lukemissa kun Suomessa, paitsi vaan dollareina, eli sen verran halvempia :) Piipahdettiin myös Forever 21:ssa ennen kun päädyttiin Starbucksiin Frappuccinoille. Siinä sitten shoppaus reissu ja suuntana koti. Iltapäivä meni lukiessa, katsellessa elokuvaa ja rentoutuessa.

Jotenki täällä vaan tulee tehtyä enemmän, ehkä se johtuu siitä että järestetään enemmän tekemistä, mutta toisaalta itekkin haluaa tehä enemmän. Ehkä se on sitä, että on uudessa paikassa ja haluaa kokeilla kaikenlaista. En tiedä, mutta jotenkin kotona vaan ei tule lähettyä minnekkään. Saattaa myös johtua seuran puutteesta.... No kuitenkin olen ilonen siitä että ei tee mieli jäädä sisään koko päiväksi, koska muuten missaisin paljon. Pitäs vaan sitten kotonakin vaikka lähtee vaan kävelylle tai jotain, jonnekkin missä ei ole vielä tullut käytyä aina voi löytää jotain uutta, vaikka se olisi jotain minkä on nähnyt miljoona kertaa. Kokeile joskus, yritä katsoa jotain asiaa ihan uudesta näkökulmasta :) Se on virkistävää.

Jenna

torstai 23. kesäkuuta 2011

Maailma alkaen pienellä i:llä

Tänään aamupäivällä vietimme 1½ tuntia Apple Storessa, Walnut Creekissä. Emme ostaneet mitään itsellemme, mutta olimme mukana ostamassa MacBook Pro:ta ja iPad 2:sta. Olen ollut vastaavassa storessa Suomessa ostamassa Macia, mutta noita kahta kauppaa ei voi verrata. Suomessa palvelu oli erinomaista eikä mitään jäänyt epäselväksi. Saimme kaiken tiedon mitä tarvitsimme ja enemmänkin. Ja kuitenkin ero oli valtava.

Kauppa täällä oli täynnä ihmisiä. Yhden pöydän ääressä oli 6 vanhempaa ihmistä opiskelemassa Macin käyttöä. He todellakin olivat yli 50-v kaikki, pari näytti lähempänä 70-v olevalta ellei ylikin. :)  Yksi myyjistä ohjasi heitä omalta koneelta ja jokaisella oli kone edessään, jotta he voivat tehdä saman perässä. Tuo pöytä on tarkoitettu juuri tuohon opettamiseen.

Myyjiä oli toistakymmentä palvelemassa asiakkaita. Kiireen tuntua ei ollut lainkaan ja tyhmää kysymystä ei ollut, vaan jokaiseen kysymykseen tuli selkeä vastaus. Kaupassa oli useampia pöytiä, joissa iPhonet, iPodit, iPadit, iMacit sekä pöytä- että laptopversiot olivat esillä. Ja niistäkin kaikki versiot kaikilla näyttökoolla ja eri muistikapasiteeteilla. Kaikkia saattoi vapaasti kokeilla, kuten Suomessakin.

Kaupassa oli asiakkaita nuorista parikymppisistä eläkkeellä oleviin seitsemänkymppisiin. Kukaan ei katsellut ikää, vaan kaikki saivat saman perinpohjaisen asiakaspalvelun.

Ja suomalaisena hintojen katselu dollareissa sai toivomaan, että taskussa olisi vähän enemmän ylimääräistä. :)

Täällä tuntee olevansa kyllä melkolailla luovuuden keskipisteessä monella tapaa. Kerroimme myyjälle millaisen jutun teimme Jennalle aikanaan, kun hän sai Mac:in. Ja suomalaisen mittapuun mukaan se oli upeasti vedetty show. Myyjä oli mukana jutussa ja Jenna ei tiennyt asiasta mitään, kun menimme kauppaan. Olimme mukamas vain katselemassa koneita, jotta hän voisi näyttää millaisesta koneesta hän oli kiinnostunut jne. Sitten puhelin soi ja myyjä tuli meidän luo puhelimen kanssa ja kysyi, että oliko Jenna mahdollisesti Jenna Wörlin, sillä hänellä on puhelu tuon nimiselle henkilölle. Jenna otti puhelimen ja Marvin soitti Abu Dhabista, jossa hän oli silloin ja pian selvisi, että Jenna sai koneen itselleen. Koko juttu oli kerrassaan upea ja mieliinpainuva ja Jenna oli täysin yllätetty. Kun puhuimme täällä myyjälle tuosta, hän innostui heti ja sanoi oman versionsa asiasta. :) He olisivat tehneet siitä oikein show'n ja tietty kuvanneet sen myymäläkameroilla jne. Joskus tuntuu, että me suomalaiset olemme melko harmaita sittenkin. Emme pidä ääntä asioista ja yritämme mennä hiljalleen virran mukana ilman, että erottuisimme joukosta. Täällä erottuminen ei ehkä ole tavoite, mutta täysin normaalia. Jotain mikä ei ainakaan kaikilla ole päämäärä, vaan normaali osa elämää. Ihmiset vain ovat sellaisia.

Päivään mahtui monta hienoa hetkeä ystävien kanssa elokuvissa ja yhdessä ollessa. Ehkä mieleenpainuvinta tuolla Apple Storessa ei ollut niinkään kaikki Apple Stuff, vaan ilmapiiri, asiakaspalvelu, ystävällisyys, iloisuus, välittömyys, rentous, kiireettömyys, silti korkeatasoisuus ja perinpohjainen tietomäärä ja ohjaus.

Tarja
Tänään mentiin kattoon Mr. Popper's penguins :D Se oli kyl niin hyvä. Ostettiin sinne sellanen iso poppari laatikko ja oltais voitu käydä täyttämäs se vaik 10 kertaa sil samal hinnalla, mut ei jaksettu käydä täyttää sitä kertaakaa. :) Tääl myös ravintoloissa voi täyttää juoma lasia monta kertaa. Ainaku oot juonu sen melkee tyhjäks tai tyhjäks ni ne kysyy jos haluu uuden, eikä se maksa mitää :) Sit käytiin sellases askartelu kaupassa jaa mähän ostin silt kaikkee kivaa! Illalla isi ja Marvin grillas meille kanaa ja sen kanssa syötiin salaattia ja ranskalaisia. Huomenna sitten shoppailemaan ja kiertämään walnut greekin keskustaa :)

Janika

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Pacific Ocean and Bodega Bay

Yep, takaisin meren rantaan. Ja mikä olisikaan parempi päivä sille kuin yli 30 asteen helle. :) Sää oli jälleen kirkas. Ajoimme puolitoista tuntia luoteeseen; paremminkin pohjoiseen ja sitten länteen. Suoraa tietä Beniciasta Bodega Baylle ei mene. Ajoimme läpi viinitilojen, kaatuvien puiden, lahdelman perukan joka itseasiassa on enemmän mutaa ja suota kuin vettä, pienten kaupunkien ja vähän suurempienkin. Yli kukkuloiden ihastellen upeita maisemia. Siihen silmä ei vain väsy, vaikka ne alkavatkin tulla tutummaksi ja tutummaksi.

Otimme eväät ja juotavaa mukaan, tuolit ja filtin, leijat, pelejä ja kirjat. Varustauduimme olemaan siellä muutamia tunteja. Vaikka lämpötila oli yli 30 lähtiessämme, meren rannassa tuuli yli Tyynen meren sai aikaan sen, että pitkähihainenkaan ei ollut liikaa. Tullessamme laskuvesi alkoi olla alimmillaan ja oli mahdollista katsella kaikenlaista meren elävää syvänteissä ja kivien alla. Reijo ja Joel kävivät kävelemässä rantaa pitkin pitkän aikaa.

Jenna, Janika, Lizzy ja Andrew viettivät pitkän aikaa veden rajassa. Vesi on hurjan kylmää eivätkä he menneet uimaan, mutta antoivat laineiden lyödä jaloille ja nauttivat sen voimasta. Jotkut ihmiset olivat uimapuvuissa vedessä pitkiä aikoja enkä voi käsittää miten he tarkenivat. Ymmärrän sen, kun helle on kova ja ilma tukahduttavan kuuma, mutta viileässä merituulessa sitä on vaikea käsittää. Joidenkin täytyy olla kylmää enemmän sietäviä kuin toiset. Itse en olisi kyllä siellä viihtynyt hetkeäkään.

Surffarit olivat märkäpuvuissaan etsimässä parhaita aaltoja. Kovalta työltä se näytti. Osa onnistui, osa ei. Aallot muuttuivat suuremmiksi, kun nousuvesi alkoi. Aaltojen voima ja muoto muuttui. Ne näyttivät vyöryvän sisään vaikkeivät vielä kauas tulleetkaan. Hiljalleen ne tulivat meitä kohden, mutta emme olleet niiden saavutettavissa.

Lapset lennättivät leijaa vielä ennen kuin lähdimme. Leijan lennätys Suomessa on haastavaa ja oikeaa tuulta saa etsiä. Jos todella haluaa lennättää leijaa, kun tuuli on sopiva, on jätettävä muu ja mentävä tai sen voi unohtaa kokonaan. Tuolla rannassa ei tarvinnut kuin kasata leija, laittaa se ilmaan ja ilman sen suurempaa lennättämäistä se lensi lähes itsestään. Koko kelan saattoi purkaa ja vain katsella leijan liitoa tuulessa. :) :)

Ja aaaaah tuo aaltojen pauhu. Mikä olisi upeampaa kuin olla talossa, josta olisi suora näkymä rannalle ja nukkua ikkuna auki kuunnellen tuota aaltojen pauhua. Kuten sanoin aiemminkin, rakastan merta ja sen pauhua ja voimaa.

Iltapäivällä ajoimme takaisin ja suoraan Basket and Robins jäätelölle. Vähä vähältä käymme läpi pieniä "unelmia", joita kotopuolessa ei ole. Ei makeaa mahan täydeltä, onhan tässä vielä aikaa jäljellä.

Kun pääsimme vihdoin illalla kotiin, olimme punaisia kaikista korkeista suojakertoimista huolimatta ja väsyneitä koko päivän ulkonaolemisesta. Vuokraisäntämme oli pihahommissa vielä ja juttelimme hänen kanssaan aikamme. Erittäin mukava vähän meitä vanhempi rouva. Hän kertoi joistain huolistaan poikansa kanssa ja lupasimme rukoilla hänen puolestaan. Siihen hän vastasi, että hän voi aistia meidän läsnäolomme paikassa. Muutoksen sen ilmapiirissä. Hän tietää, että olemme uskovia ja oli hienoa kuulla hänen sanansa. Niinhän sen pitäisi ollakin, että minne me menemme, Pyhä Henki kulkaa kanssamme ja ihmiset aistivat sen. Mutta että joku todella sanoo sen, onkin jo toinen juttu.


Tarja

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Free to live

(Ensin sanon suomeksi, että kirjoitin samasta aiheesta kuin alla suomenkielellä omassa blogissani oneoftherivers.blogspot.com, jos haluat käydä lukemassa. Linkki löytyy oikealta.)

It's hot here now. It said 36 Celsius today which is hot. But I have to say this heath is not as strong as it is in Finland. It feels way smoother here and probably because breeze is blowing from the Ocean and there is no humidity here. So even it is hot, it something which is not unbearable. And it feels good. Also it does cool down for the night, so for us this is actually great even without air-condition. We do have it, but not use it much.

Today I was thinking and comparing Americans and Finns. Not saying one is better and right and other worse and wrong. Just seeing things and it is good stuff. Culturally we are so different from each others in so many ways. Yet we both have much to learn from each others which just says that none of us has it perfect nor totally right. But if we are open we can always learn and grow in many things.

So what I was thinking today was this. I have seen this for a long time, but it has became more obvious to me while being here out from Finland. I feel we as Finns just lay back and let life just happen to us. Too many of us just watches how things happen for them. Most of Finns, well perhaps I should say many of Finns doesn't fight to get something in their lives. Too many observers and watches rather than participates and initiates. Many of Finns rather goes with the life as it has been defined by others than what is their own dream. That is very sad but I believe that is one thing which blocks creativity in so many Finns. Not in all of them and I pray more will come out.

I believe it's fear of failure which partly keeps us not moving out. We think too much what others think about us. That old joke about three guys, Swedish, Norwegian and Finn, going to Africa and facing Elephant is so true. What did those guys do? Swedish guy thought what could he do with Elephant's teeth. Norwegian guy was thinking what to do with the skin of Elephant. What did Finnish guy do? He stared at the Elephant and thought "What is it thinking about me?" Funny in the first place, but too real when you look reality.

I really believe it's time for us to come out from that little box and start to live. I can see Finns everywhere outside of Finland are not so much in that box anymore. So there is no excuses for us who live in Finland. It's stronghold over us which we need to overcome in our own lives. Nobody can do that for us. We need to choose to live.

Everyday here I put myself out there and I face a choice. Do I want to take shortcut and stay out from conversation or do I keep conversation going even there is a risk in one point I will misunderstand or they don't understand me. Is that really so serious? Or can I learn to laugh at myself and try again? Isn't it more fun to talk with people and laugh than be always in the silence and just smile? For me it is more fun to talk and laugh, to be a part and communicate.

You see, you are only one who really can make a decision. You are also only person who lives your life through. So do you rather stay in one place having all perfectly put together, or at least that is how it looks like, but also knowing you are not really living? Or would you think to open yourself and willing to do mistakes to start to really live? I want to live and I want all what God wants for me. I know God has put a lot of capacity into us as Finns as He has put into Americans and other people too. We just don't trust that and we always think we are less and don't have anything to say or nothing value to put out. That is big lie from the enemy and it's time to overcome that lie by the word of God.

I want what is mine. Do you want what is your? I hope so and I pray you do. I pray that you start to see this time has a value and it's running out. There is no more time to sit back and wait if suddenly God does things in you and for you without you taking any step, stand nor being initiative. It's time.

Tarja

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

be the change


It's been very busy week, this is actually the first day I could switch on my computer and use it over 15
minutes :) But I like it, there's nothing wrong with the life style they have here :) It's different but it's good to get to know other cultures too.

I'm glad to be here and I know that God has something for us and for me. I've already learned many things. Like I can talk even if I had nothing to say. It's hard for me, but I try my best and at some point it's gonna get easier. Also it feels so weird when being in a store you pass someone by any they just smile to you.. not so many people smile to you in Finland let alone look you in the eyes.. that's sad.

But to see the change you have to be the change so even if I couldn't change the world (which I can't) I can smile at people around me even when I get back to Finland... it's hard to get out of that bubble there... but it's possible if I agree feeling uncomfortable. The truth is that if you want to change yourself you have to get out of your comfort zone and that means feeling uncomfortable.

That's the word for me this summer. Get out of your comfort zone. I don't like it, but I want it, because without me changing I can never become more like Jesus and that what my life is about with other things.

What is your word for this summer? What God wants for you this summer?

Jenna

Elämän täyteisiä päiviä

Aamusta iltaan olemme olleet menossa viime päivät. Torstai meni koko päivä San Franciscossa. Lähinnä turistijuttuja: Pier 39, tunnin risteily lahdella ensin Golden Gaten alta meren puolelle ja sitten takaisin Alcatrazin kautta takaisin, autolla Golden Gaten kautta näköalapaikalle sillan pohjoispäähän. Kuvia otettiin paljon monella kameralla ja puhelimella... Yritän laittaa niitä mahdollisimman pian tuonne kuvasivustolle. Sinne tarvitset salasanan, joten ota yhteyttä, jos haluat sinne päästä.

Päivä oli uskomattoman kirkas. Viimeksi, kun olin samaisessa paikassa muutama vuosi sitten, sumua oli paljon ja jopa siltaa oli vaikea nähdä. Nyt taivas oli sininen ja aurinko paistoi koko voimallaan. Tuuli oli suoraan mereltä ja menomatkalla toppatakkikaan ei olisi ollut pahaksi. Joillakin kiinalaisilla näytti olevankin. Takaisin tullessa olimme tuulelta suojassa ja aurinko lämmitti niin, että oli tosi lämmin, vaikkei kuuma sentään. San Franciscon lämpötila on jopa 10 astetta matalampi, ihan Celsiuksissakin, kuin lahden toisella puolella, missä me asustamme.

Kerrassaan upea päivä, vaikka paljon nähtävää vielä San Franciscossa odottaa meitä. Teemme sinne vielä useampia retkiä, mutta ne ovat edessä päin.

Perjantaina tytöt olivat lapsenlikkoina Andrew'lle taas. Aaahh... Andrew on rakastunut. Rakastui jo viime kesänä Jennaan ja nyt on vain yhtä hymyä tyttöjen kanssa. Andrew'n oma isosisko oli leirillä ja tuli takaisin vasta lauantaina. Andrew on siis saanut pitää tytöt täysin itsellään ja nauttinut siitä suunnattomasti. Andrew on 7-vuotias ja nauttii Joelin kanssa pelaamisesta myös.

Kun Kristen tuli töistä, hän vei tytöt pedikyyriin. Heidän ensimmäiseensä. Ja kovasti nauttivat. :) Täällä hinta on edullinen, joten miksipä ei. Sen jälkeen lähdimme shoppailemaan ja syömään. Shoppailu täällä verottaa kummasti lähinnä fyysistä energiaa. Kaupat on suuria ja tämäkin oli "outside mall" tarkoittaen, että kaupat on samalla alueella saman parkkipaikan ympärillä, mutta jokainen rakennus on omansa. Joten käveltyä tuli. Jotain jäi mukaankin, mutta ei kovin paljoa.

Perjantaina haimme myös sen virallisen auton itsellemme, jolla ajamme täällä. Ja minäkin pääsen ajamaan. Ei sillä ettenkö ois saanut ajaa truckia, mutta se vain tuntui mulle liian isolta. Tämä citymaasturi tuntuu paremmin istuvan mulle, vaikka eihän sekään ihan pieni ole. Samaa koko luokkaa kuitenkin kuin oma, joten mikäpä siinä. Automaattivaihteisella en ole ennen ajanut, mutta sen oppiminen ei ottanut kuin hetken. Joten eikun liikenteeseen.

Lauantai oli Kristenin ja Chrisin muuttopäivä. Olimme auttamassa heitä koko päivän. Olin yhtenä kuskina ja mikä olikaan parempi tapa päästä sisään liikenteeseen kuin seurata toisia. :) Ei tarvinnut keskittyä miettimään mitä kaikki tuhannet kyltit sanoo ja mikä kaista nyt pitäisi ottaa näistä kuudesta kaistasta ettei päädy väärään. Piti vain seurata mihin toiset menevät ja pysyä matkassa. No problem. Eiköhän sisäänajo ole nyt tehty ja voin ajaa hyvin itseksenikin.

Tuossa päiväkirjaa viime päivistä. Sen lisäksi meillä on ollut hauskaa seuraa. Olemme nauttineet kauniista säästä ja lämmöstä. Syöneet enemmän snackiä ja vähemmän terveellistä kuin terveellistä ja siitä enemmän Janikan tekstissä. Olemme jutelleet ihmisten kanssa, jotka yhä edelleen sijoittavat meidät ensimmäisenä Sveitsiin, Saksaan tai Hollantiin. Mutta senhän saa korjattua juttelemalla. Toisin sanoen olemme melko lailla asettuneet tänne kesäasuntoomme. Loppukesän asuminen on vielä auki, mutta vastahan olemme olleet tässä viikon. Vielä 4 viikkoa edessä tässä. Sitä ennen Jenna lähtee leirille. Eiköhän tässä jotain aukene, kun nytkin kaikki näyttää vain loksahtelevan kohdalleen. Janikallekin aukeni päiväleiripaikka elokuun alkuun. :)

Tarja

:)

OOkei... joku kysy mult suomessa et aijonko lihoo tääl kosk tääl on kaikki snacksit ja sillee... no nyt mulla on vastaus :D EN aijo!!! koska tääl ruoka on sillee tosi epäterveellistä ja en tullu ajatelleeks tarpeeks ni söin paripäivää peräkkäin hamppaa ja ranskalaisia ruuaks... YÄK! jaa eilen aamulla sain kärsiä siitä 2 tuntia... mun maha oli niin kipee et tuntu et kohta se räjähtää, joten en suosittele kokeilemaan, enkä aijo ottaa uudestaan joten salaattia sitten popsimaan ;) Tänään isinkaa lenkille ja illalla kokous. Mukavan rento päivä tuloss :)

Janika

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Kynnet - check
Starbucks - check
Shoppailu - check

Tänään siis oli mahtava päivä :) Aamulla minä ja Jenna hoidettiin Anderwta aamulla ja sen jälkeen mentiin hoitamaan varpaankynnet :) Se oli ihana kokemus. Istuttiinsellaseen tuoliin joka hiero ja sit siin oli jaloille sellanen kylpy ja kaikkee... Tietnki starbucks on koettu. :) Ja shoppailu oli mukavaa kynsilakkoja on löytyny muutama kappale : D Yks asia jonka mä oon huomannu erillaiseks on kohteliaisuus. Amerikassa ihmiset sanoo "thanks" automaatti koneelle, ku suomes jotku ei sano ees ihmíselle. Oltiin eilen San Franciscossa ja Marvin anto mulle tehtävän et mun pitää selvittää 10 ihmisen nimet (tuntemattoman). No, en saanu ku vaan 4 (ku en kysyny muiden) mut se oli aika hauskaa ja sit ne kysy mun nimee ja sillee. Tääl ruoka kassal on hauskaa ku joku puhuu kassaneidinkaa ni koko jono yhtyy siihen :) Sit mentii ostaa kynsilakkoja ni juteltiin Jennankaa sen kassaneidinkaa vähän ja sit se sano et sen miehen äidinäiti on suomalainen, joten kyl täältäki löytyy suomalaisia. :) Mutta huomenna autetaan kristeniä muuttamaan ja muutenki vaan rentoudutaan loppu illasta. :)


Janika

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

What a great day!!!

I have to admit I never knew there are so many Finns in California. And it seems that even among Americans knowledge of Finland is very good. I thought most of Finns in U.S lives either in Florida or in Minnesota. Well, being here I can understand why they finally made a way to California... I love it here. 

Today we went to get some things from the stores and went to the book store. When we were checking out I started to talk with the guy behind the desk. I love having American friends and how they have trained me --- just talk. So I talk with everybody everywhere and it feels so great. I hope I don't forget it when I get back to Finland.... Anyway back to the book store. We bought some maps and I said to him something about those. So he asked if we were from Germany ... I am just wondering are Germans so well known all over or what is it that they either place me to Germany or to Sweden ... no I am not a German neither Swedish. :) I told him we were from Finland. Then I was curious and asked if he knew where Finland was. He was a traveler so he told me Finland is one of those few nations in the North Europe he hasn't visited yet. And before we left he said "kiitos" with a very good accent. 
This is the car Reijo is driving here. Huge I would say...

Also Reijo went to take a walk first with Joel and later continued by himself. You know men .. he ended up to  a car store. Into the store of brand new cars. I am so proud of him. He doesn't care, so he walks in to the store. And of course as a good car seller normally does guy came to him in a minute. Guy asked if he could help Reijo and Reijo with his knowledge of English answered that he is just looking and he is fine. But because we are in U.S, not in Finland, guy didn't leave but kept talking. And without knowing stretched Reijo with English a lot. He ended up telling that we are from Finland and will spend whole summer here and we are living in this area and about kids and their ages and so much more. It may sound simple for you but I know my husband. So I am just so proud of him and he will do great after this summer with English, I am sure about it. 

We also had a great meeting tonight at the Rivers of Eden equipping center. When that message is online in Rivers of Eden webpage you need to go and listen it. It was again about Time and being in God's time, not our own. And when we walk in His time, not anytime is our time. I loved it!! 

We also met great people in the meeting and had a great talk with them. It is very inspiring to see what God is doing in our lives and how He uses people to encourage us. People whom we don't know but because it's by God there is connection at the moment we meet them. 

Well, it's time to go to sleep. San Francisco is calling us tomorrow. 

Tarja

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Täyden kuun valossa

Kun tulin tänne viikko sitten, ilma oli raikas ja illat kylmiä. Öisin palelin. Mutta perhe taisi tuoda Suomen lämmön matkatuliaisina tänne, sillä lämpötila harppasi kesäisiin lukemiin kertaheitolla ja nytkin kello 23 lämpötila ulkona on yli 25 astetta. Kun viikko sitten se oli 10 astetta vähemmän samaan aikaan.

Nautimme uskomattoman ihastuttavasta mökistämme puron rannalla. Neliöitä tässä on riittävästi, vaikken tiedäkään minkä verran. Talo on vähän vanhempi, mutta kaikki pelaa hyvin. Tämä on 3h+k+ruokailutila+kylpyhuone. Pihalla on terassi ja grillausmahdollisuus. Kaikki mukavuudet tv:stä langattomaan nettiin löytyy. Mikäpä tässä on asustellessa.

Meillä on auto käytössä. Tällä hetkellä iso lava-auto, loppuviikosta sitten vähän pienempi citymaasturi. Upeasti Reijo on sulautunut joukkoon ja omaksunut kalifornialaisen ajotavan. Täällä ajaminen on toista kunnioittavaa loputonta autovirtaa. Ehkä se tuntuu hurjalta, mutta liikenne täällä tuntuu sujuvalta ja mukaansa tempaavalta. No, ehkä vielä helppo kommentoida, kun itse en ole ajanut. Tuo truck ei houkuttele ratin taakse. Mun silmissä muistuttaa enemmän monsteri-autoa.... Mutta sellaisiahan ne täällä. Odottelen sitä citymaasturia ennen kuin lähden liikenteen sekaan. :)

Mitä muuta voisi sanoa tästä päivästä? Tytöt jäivät yöksi Beniciaan pitämään huolta Andrew'sta. Andrew on ihastuttava 7-vuotias, joka vuosi sitten jo ihastui Jennan koko pienen miehen sydämellä. :) Ja nyt vielä tuli Janikakin. Jenna, Joel ja Janika viettivät pari tuntia Andrew'n kanssa tänään ja loppuviikon tytöt katsovat muutaman tunnin päivässä häntä, kun vanhemmat ovat töissä. Puistoa, jäätelöä, DS-pelejä .... siitä on seuraavat aamupäivät tehty.

Ihanan upea kuutamo tänään. Ja tämä lämpö - pimeys yhdistelmä on vain aina yhtä eksoottista. Olinpa sitten Keniassa, Abu Dhabissa tai Walnut Creekissä, tai nuoruusvuosina Eastbournessa Englannissa, niin fiilis on aina sama. Kerrassaan ihastuttava. Voisin vain istua ja nauttia siitä. Tuo lämpö on kuin huopa, joka kääriytyy illan pimeydessä ylle. Nyt tuota pimeyttä valaisee upea kuu täysin pilvettömältä taivaalta.

Taitaa olla aika mennä petiin. Uusi päivä edessä. Tänään enemmän päiväkirjatyyliin.


Tarja

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Perhettä odotellessa

Kesä alkaa sittenkin koittaa pohjoiseen Kaliforniaan. Kevät on täällä ollut kuulemma epätavallisen sateinen ja kylmä ja tuosta kylmyydestä, viileydestä, olen päässyt osalliseksi muutaman päivän aikana. Eilen ja tänään vihdoin on alkanut lämmetä, mutta kateellisena katselin helteitä Suomessa. Ne jäi taakse juuri saapumisen kynnyksellä ja täällä viileän tuulen tuiverruksessa sellaisesta vain unelmoi. 

Eilen ja tänään taivas on ollut pilvetön ja viime yön tarkenin jo nukkua ikkuna auki. :) Mun mielestä onneksi, talossa ei ole ilmastointia, mutta toisaalta on hetkiä, kun sitä toivoisi. Voin vain kuvitella, että me kaikki viisi menemme asuntoon ilman ilmastointia.... mitä lie yöt sitten, kun ilmat lämpenevät. Ja Walnut Creekissä tuuli ei todellakaan puhalla kuten täällä Beniciassa aivan veden äärellä. 

Hmmm.... odottelemme perhettä saapuvaksi tänne tänä iltana. Itse nukuin, nukuin ja nukuin koko lentomatkan kahdessa koneessa sekä vielä yön perään. Joten jet lag ei pahemmin vaivannut. Katsotaan miten tytöt. Lastenvahtihommia ois tarjolla heti huomen aamusta, mutta taitaa uni vielä painaa. ;) ;) 

Katselen kesää edessä päin ja mietin, miksi olemme täällä. En oikeastaan ihmetellen, vaan tutkivasti. Haluan nähdä asioita, jotka ovat näkymättömissä, sillä Jumalan tiet ovat korkeammalla meidän teitämme. Emme tulleet tänne tutkimaan San Franciscoa tai Napaa tai rannikkoa pohjoiseen tai etelään. Emme ole turistimatkalla. Joten millä matkalla sitten olemme? Emme asu täällä, ja kuitenkin seuraavat viikot ja kuukaudet elokuun alkuun asumme täällä. Emme asu toisten vieraina, vaan ihan omassa asunnossa. Emme asu hotellissa, missä kaikki on valmista. Emme kulje taksilla, vaan autolla, joka meille on annettu käyttöön. Kiitos Herralle siitä, meidän ei tarvitse vuokrata sitä. Emme ole yksin, mutta kuitenkin omillamme, kuten kuka hyvänsä joka muuttaa uuteen paikkaan. Odotan paljon tältä kesältä ja kuitenkaan en tiedä mitä odotan. Odotan Jumalan muuttavan minua, ajatteluani, laajentavan katsantokantaani, rikkovan makaronin, jonka läpi varmasti yhä katselen asioita. Olen mielestäni melko laaja-alainen kaikkien näiden vuosien jälkeen oltuani tekemisissä erilaisten kulttuurien kanssa silti tiedostaen, että tulen Suomesta, maailman laidalta, ja olen sen kulttuurin tuote. Ei sillä, että se olisi täysin väärä, mutta se ei ole Jumalan valtakunnan kulttuuri. Kuten ei ole amerikkalainen kulttuurikaan. Usein täytyy vaihtaa paikkaa nähdäkseen asiat eri tavalla ja oppiakseen uutta. Siksi uskon, että olemme täällä. 

Olemme täällä myös osana Rivers of Edeniä. Mutta se onkin jo oma tarinansa. Ja siihen palaan joskus toisella kertaa. 

Jään siis odottelemaan perhettä, joka Suomen aikaa saapuu tänne keskiviikkoaamuna kello 9, meidän aikaan tiistai-iltana kello 11. 

Tarja

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Päivä Bodega Bay'llä

Mutkikkaita teitä upeiden mäkien keskellä. Valtavia aaltoja Tyyneltä valtamereltä. Pelikaaneja. Viileää merituulta. Kerrassaan upeaa seuraa. Siitä on tämä päivä tehty. 

Vesi oli hurrrrrrjan kylmää. Tässä vaiheessa en unelmoi uivani koko kesänä Tyynessä valtameressä. No, ehkä mikäli lähdemme eteläiseen Kaliforniaan, mutta näillä leveysasteilla ... en todellakaan. En ole avantouimari, enkä aio tulla sellaiseksi tänä kesänä. :o)

Mutta tuonne menemme varmasti uudestaan. Meri on yksi parhaimmista elementeistä itselleni. Ja Reijo on tässä kohtaa 100% samaa mieltä. Katsomme sitä vain eri näkökulmista. Hänestä paras osa on olla merellä, minulle riittää sen äärellä oleminen. Voin istua tunteja tuossa aaltojen pauhussa. Etenkin kun tuota samaa pauhua ei kotopuolessa ole mahdollista kokea, kuulla eikä tuntea. Kun silmät sulkee tuossa pauhussa, se on jotain kerrassaan upeaa. Tuulen, viileän ja raa'an kaukaa mereltä puhaltavan tuulen tuivertaessa kasvoja vasten. Se on jotain mitä rakastan todella paljon. Ja on upeaa katsoa sumun nousevan mereltä sulkien korkeimpien huippujen kärjet sisäänsä ja seurata sen vyörymistä sisämaahan aivan kuin sillä olisi oma mieli ja se leikkisi huipuilta toisille. 

Pitkin rantaa Bodega Bay'ltä pohjoiseen on pysähdyspaikkoja ja polkuja laskeutua alas veden tuntumaan. Hiekka oli auringon lämmittämää, mutta tuulitakki ei ollut liikaa lainkaan. Toiset olivat rannalla pelkillä shortseilla ilman paitaa. Toiset istuivat hiekkaan puolittain kaivautuneena. Joillain oli jopa talvitakit päällä. Kalifornian alkavaa kesää.... Merituuli on viileä pitkälle kesään, joten täällä voi todellakin unohtaa sen kuvan, jonka Hollywood tuo olohuoneisiimme. Se on 600 kilometriä etelään täältä. 

Tuota meren voimaa katsellessa ihminen tuntuu todella pieneltä. Nyt ei ollut edes myrskyinen sää, mutta katsellessani noita aaltoja, jotka tuulen nostattamana tulivat pitkälle rantaan, mietin millainen voima niissä on. Ja vain ajatuskin mitä tuhoa vesimassat saivat aikaan viimeksi Japanissa, tuovat pienuuden vahvasti esiin. 

Mutta katsoessani tuota aavaa ja valtavaa, silmänkantamattomiin jatkuvaa Tyyntä valtamerta ajattelin mitä Habakuk sanoo. Habakuk 2:14 Sillä maa on oleva täynnä Herran kunnian tuntemusta, niin kuin vedet peittävät meren. Samoin kuin tuo valtava vesimassa peittää meren, jonka rajat Jumala on asettanut, samoin Herran kunnian tuntemus tulee täyttämään maan. Ei vain yhden maan tai maapalstan, vaan maan, joka on erotettu merestä. Jokaisen kaupungin, jokaisen kylän, jokaisen kolkan maasta. Mikään kohta ei jää vaille tuota tuntemusta. 

Ajattele!!! Kukaan ei voi sitä välttää, sillä Jumalan Sana on vakaa ja varma. Voit ehkä ajatella, että koko Jumala-juttu on vain heikon ihmisen päähän pinttymä. Mutta Totuus on totuus ja meidän jokaisen ihmisen elämässä on päivä ja tulee olemaan päivä, jolloin olemme vastatusten tuon Totuuden, Jeesuksen Kristuksen, kanssa. Valinta on meidän, otammeko Totuuden vastaan. 

Joten upea päivä taas. Viileää, joten ystävät Suomessa, nauttikaa kesän lämmöstä. Toivottavasti se täälläkin vähän alkaa lämmetä. Tosin Benicia, jossa olen tällä hetkellä, on sen verran korkeammalla, että tuuli mereltä pääsee puhaltamaan tänne asti ja vaikuttaa päivä lämpötilaan. Ensi viikolla siirrymme Walnut Creekiin omaan asuntoomme, sinne tuuli ei puhalla samalla tavoin. Ja siellä olemme keskellä kaupunkia. Mutta siitä lisää myöhemmin. 

Tarja

torstai 9. kesäkuuta 2011

In Sync With the Lord

I can only say I love it here. :) Why? Mainly because it's all God. Yes, it's nice to be in California and it's beautiful here. But in this time it's beautiful in Finland too. This is not the best time to leave Finland for 2 months. I mean I love summers in Finland. I wouldn't pick this time to leave if it was up to me. But it was up to God to do that and He said to, so I was obedient and followed Him.

It's so great to be IN TIME with Him. At the right place in the right time. I wouldn't see things as I am seeing now if I never left Finland. God is showing me things here which I didn't see when I wasn't here. (And I can happily tell you that this is only the beginning!!)  I knew all this but didn't see. The building which we as Rivers of Eden have here is incredible. It's so great place for a group of people to be equipped to be as they have called to be in His Kingdom. I saw the foundation which has been laid for this ministry to be in this place and to out to the nations from here. I say it all out with conviction because I really see it. Enemy is fighting against it all, but hasn't he done that since God created man to live in His presence in the Garden? Him fighting against us shouldn't really surprise us. We need to stay firm in Him and walk by faith, which we really are.

I saw how sound is going out to reach the remnant. Not just in U.S but all over for we are called forth to the nations. Finland, Kenya, Poland, China, and so many others. This sound is a clear sound and it's not our sound, it's His sound through us.

We really need to open our eyes to see we are in the bigger picture than just me and some people around me. When do we have the courage to really follow Him and leave the system or any kind of bondage which says "you can't do that" or "you can't go higher". Our only limitation is our own mind or other people if we let them. God is unlimited and His ways are so much higher than ours.

I am putting this out boldly. I believe some of you who are reading ... wait ... let me correct .... Many of you who are reading this blog, are in the wrong time at the wrong place. You have become complacency and accepted less for your life than God has for you. You have believed the word of man rather than the word of God. You have been afraid to take that one step which will lead you out from the place you are at. Where? Into Him!! What else you really need? Isn't He able to lead you into your destiny? He is enough! Only Him can take you into the place you should be in the right time. No man can do that.

It is time to open our eyes and get discernment. Word says that when someone asks wisdom God will give it to Him. He counsels us to get an eyesalve and anoint our eyes with it that we may see.

There is no more time to waste and you should really now it by the time we are living at.

Tarja