Punapuut, Stinson Beach ja Stanford University

Meillä on täällä ollut netti nurin viimeisen viikon. Kieltämättä tuollainen "pieni" seikka alkaa syödä kovasti pidemmän päälle. Onneksi on käytössä iPhone!!! Ja amerikkalainen sim-kortti!!! Ilman niitä oltais melko pimennossa, tai istuttais läheisessä Starbucks'ssa kanta-asiakkaina. :)

Viime päivien saldoa. Torstaina käytiin Bartilla (paikallisella junalla) San Franciscossa. Lämpötila täällä Walnut Creekissä oli tuolloin 30 astetta, kun Cityssä se oli 23 tai niillä main. Valitsimme reitiksi kävellä Powell St. asemalta ensin Chinatowniin ja sieltä Lombart St. Well well.... Jos olisimme jollekin paikalliselle ilmaisseet suunnitelmamme, he olisivat todennäköisesti naureskelleet partoihinsa. Mutta koska emme tunteneet täysin SF:n maisemakuvaa, lähdimme toteuttamaan suunnitelmaa. Tiesin, että SF on rakennettu kukkuloille. Mutta millaisille.... siitä en ihan ollut selvillä. Emme onneksi ylittäneet ihan pahimpia kukkuloita, mutta mäkiä riitti.

Kävelimme läpi Chinatownin. Todellakin ihan omanlaisensa kiinalaisine pikku-avokojuineen. Saatavilla oli hedelmistä ja vihanneksista kaloihin ja lihoihin. Todellakin lännen ja idän kohtaamispaikka. Ei kylmäaltaita, ei juuri lasisuojaa suojaamassa kadun pölyiltä ja saasteilta. Hmm... ei nostattanut ruokahalua kovinkaan paljon.

Jatkoimme matkaa ja seuraavaksi vastassa oli lyhtypylväisiin maalatut Italian liput. Olimme saapuneet italialaiseen kaupunginosaan. Maisema ja ilmapiiri vaihtui hetkessä myyntikojuista ja kiinalaisesta ilmapiiristä pikkukatukahviloihin ja ravintoloihin, joissa oli tarjolla pastaa ja pizzaa. Ilmassa oli todellakin ripaus Roomaa. Oli kuin olisi matkustanut pikamatkan Kiinasta Italiaan. :)

Sieltä jatkoimme matkaa kohden Lombart St ja sen mutkaista katuosuutta. Tietenkin tuo osuus kadusta on sen yläpäässä ja tuo mäki oli kiivettävä sitten ihan ylös asti. Mäki, niin millainen mäki. Tuntuu Suomen pienet mäet tämän jälkeen mitättömiltä.

Kerrassaan upeaa kukkaloistoa, miljoonataloja, hienon hieno kerrassaan. Olen kerran ajanut sen alas autolla, mutta tunnelma siellä on ihan eri kävellessä. Sitä voi ihastella ihan toisella lailla. Kukkien värikirjo oli ihastuttava ja talojen lomasta saattoi katsella lahdelle ja yli San Franciscon toiselle kukkulalle.

Lombart St yläpäästä nappasimme Cablecartin. En ole ihan perillä kulkupelin systeemistä, mutta kyyti oli upea. Jarrumies takana teki töitä hikihatussa. Kaiketi vaunussa on jarrut edessä ja takana ja noissa alamäissä jarrua saa kiristää kyllä hurjasti ja kelloa soittaa, että autot menee alta. Sitä peliä ei pysäytetä kuin auto. Jarrumies varoitti kovaan ääneen, että nyt mennään reunan yli ja sitten alkoi alamäki. Ei nyt ihan vuoristorata sentään, mutta autojen ja liikenteen seassa siinä on oma tuntunsa. :)

Bart oli todella mukava paikallisjuna. En ollut ihan varma ylittääkö juna lahden SF:n puolelle veden yli vai ali. Se selvisi matkalla... Tunneli kulkee alitse ja aikaa kuluu ehkä noin 10 min. En katsonut kelloa, mutta arviolta. Kun mennessä menimme tunneliin, kieltämättä huokaisin, että nyt ei ois kyllä tarvetta minkäänlaiselle maankuoren liikehdinnälle. :) Ja niin ihmiset vaan kulkee joka päivä suuntaan ja toiseen noilla junilla. Tunnelissa menee juna molempiin suuntiin keskimäärin 5 min välein ruuhkaisimpaan aikaan. Ratoja on useita ja ne menevät kaikki noiden samojen tunneleiden läpi. Täytyy sanoa, että ihminen on kyllä rakentanut viisaasti nuokin tunnelit. Tuskin ne olisivat siellä, jos riski olisi liian suuri.

Lauantaina lähdimme Stinson Beachia kohden. Se on Golden Gaten pohjoispuolella Tyynen valtameren rannalla. Aurinko paistoi kyllä täällä meillä ja ajattelimme, että olisi rantapäivä tiedossa. Säätiedotus jäi kyllä katsomatta. Sumu tuli vastaan jo pitkästi ennen rantaa. Päätimme käydä matkalla ensin katsastamassa Muir Woodin punapuut, mikä olikin kyllä hieno paikka, taas kerran. Ne on upeita vanhoja puita, vaikkei täällä olekaan ne kaikkein vanhimmat ja suurimmat puut.

Matka jatkui mutkaisia tietä yli kukkuloiden rannikolle. Nopeus välillä oli vain 10 mailia, kun kurvi oli 180 astetta ja vastaan tuli autoja. Innokkaimmat pyöräilivät noita mäkiä ja mutkaisia teitä ylös ja alas. Kunto pysyy kyllä kohdallaan ihan varmasti. Rinne nousi toisella puolella jyrkkänä ylös ja toisella puolella rinne jatkui yhtä jyrkkänä alas. Paikalliset asukkaat ajelevat noita teitä joka päivä päästäkseen töihin ja kaupoille. Ja talojen hinnat rannikolla on miljoonissa. Tiet turistien täyttämiä. Rannat samoin säällä kuin säällä kesäaikaan. Siellä täytyy todella haluta asua.

Pääsimme sitten lopulta Stinson Beachille. Parkkipaikat olivat liki täyteen ahdettu autoja. Ihmisiä oli ranta täynnä. Kylmä tuuli puhalsi mereltä. Aurinko oli paksun sumun takana antamatta juurikaan lämpöä tuon sumuverhon takaa. Me olimme pukeutuneet huppareihin ja tuulitakkeihin. Ja kuitenkin osa ihmisistä oli bikineissä ja uikkareissa uimassa tuossa hyisessä valtameressä viileässä säässä tuulen puhaltaessa hurjasti. Käsittämätöntä sanoo jopa suomalainen. Söimme lounaamme, istuimme jonkin aikaa, mutta sitten tuuli alkoi pureutua niveliin niin, että oli pakko suunnistaa takaisin sisämaahan. Aurinko näyttäytyikin meille melko pian kukkuloiden toisella puolella.

Eilen sitten otimme suunnaksi etelän. Jenna lähti 2 viikon iD Tech Final Cut kurssille Stanfordin Yliopiston kampukselle. Matka meni nopeasti, vain reilu tunti täältä. Kun ajoimme Palo Altoon, sen keskusta oli aivan ihastuttava. Ajoimme sen läpi ohittaen pienet kahvilat, ravintolat, kaupat, jopa 50-luvun tyyliin laitetun elokuvateatterin. Keskusta vaikutti äärimmäisen hienostuneelta ja silti rennolta. Juuri sellaiselta kuin voisi kuvitella piilaakson kaupungin näyttävän. Ilmassa tuoksuu raha ja kuitenkaan sillä ei prameilla.

Kun käännyimme sisään kampukselle, olin sanaton. Nuo palmupuut molemmin puolin tietä johdivat meidät alueelle, jollaista en ole nähnyt. Stanfordin kampus alue on kuin oma pieni kaupunkinsa. Kaupat on tosin Palo Altossa, mutta alueella on asuntoja, asuntoloita, yliopiston rakennuksia, sairaala, nurmea, puita, istutuksia joka suuntaan ja kuitenkin alue on äärettömän viihtyisän näköinen, ei lainkaan yliopistomainen suomalaisen kuvan mukaan. Ajoimme pitkän matkan kampuksen sydämeen, jossa oli Jennan asuntola. Tuolla on samaan aikaan 3 leiriä eli nuoria 13-18 v. on noin 50 yhteensä. Kaikki oli upeasti järjestetty. Huoneistossa, jossa Jenna asuu, on yksi ohjaaja ja 6 tyttöä omissa huoneissa. Lisäksi siinä on yhteinen oleskelutila. Opettajat, jotka tapasimme, olivat mukaansa tempaavia nuoria aikuisia, joilla oli meriittiä dokumenttien ohjaamisesta ja tekemisestä ja niillä saavutettuja palkintoja ja arvostuksia paljon. Odotan innolla neidin palautetta leiristä. Uskon, että tämä leiri oli täysin Jumalan johdattama Jennalle. Kun seisoin tuon kaiken keskellä ja katselin ja kuuntelin ja luin tuota paperia, jossa henkilökunta esiteltiin, vain ihmettelin. Miten me löysimme tämän? Miten oli yleensä mahdollista, että Jenna tuli tänne? Kerrassaan ihmeellistä. Olen äärimmäisen kiitollinen!!

Että tällainen netitön viikko takana. Tuli vähän pitkä postaus, mutta kiitos kun jaksoit lukea. Uusi viikko edessä ja uudet haasteet. Janika lähti Lizin luokse pariksi tunniksi ja iltapäivällä sitten taas Beniciaan.

Tarja