Perhettä odotellessa

Kesä alkaa sittenkin koittaa pohjoiseen Kaliforniaan. Kevät on täällä ollut kuulemma epätavallisen sateinen ja kylmä ja tuosta kylmyydestä, viileydestä, olen päässyt osalliseksi muutaman päivän aikana. Eilen ja tänään vihdoin on alkanut lämmetä, mutta kateellisena katselin helteitä Suomessa. Ne jäi taakse juuri saapumisen kynnyksellä ja täällä viileän tuulen tuiverruksessa sellaisesta vain unelmoi. 

Eilen ja tänään taivas on ollut pilvetön ja viime yön tarkenin jo nukkua ikkuna auki. :) Mun mielestä onneksi, talossa ei ole ilmastointia, mutta toisaalta on hetkiä, kun sitä toivoisi. Voin vain kuvitella, että me kaikki viisi menemme asuntoon ilman ilmastointia.... mitä lie yöt sitten, kun ilmat lämpenevät. Ja Walnut Creekissä tuuli ei todellakaan puhalla kuten täällä Beniciassa aivan veden äärellä. 

Hmmm.... odottelemme perhettä saapuvaksi tänne tänä iltana. Itse nukuin, nukuin ja nukuin koko lentomatkan kahdessa koneessa sekä vielä yön perään. Joten jet lag ei pahemmin vaivannut. Katsotaan miten tytöt. Lastenvahtihommia ois tarjolla heti huomen aamusta, mutta taitaa uni vielä painaa. ;) ;) 

Katselen kesää edessä päin ja mietin, miksi olemme täällä. En oikeastaan ihmetellen, vaan tutkivasti. Haluan nähdä asioita, jotka ovat näkymättömissä, sillä Jumalan tiet ovat korkeammalla meidän teitämme. Emme tulleet tänne tutkimaan San Franciscoa tai Napaa tai rannikkoa pohjoiseen tai etelään. Emme ole turistimatkalla. Joten millä matkalla sitten olemme? Emme asu täällä, ja kuitenkin seuraavat viikot ja kuukaudet elokuun alkuun asumme täällä. Emme asu toisten vieraina, vaan ihan omassa asunnossa. Emme asu hotellissa, missä kaikki on valmista. Emme kulje taksilla, vaan autolla, joka meille on annettu käyttöön. Kiitos Herralle siitä, meidän ei tarvitse vuokrata sitä. Emme ole yksin, mutta kuitenkin omillamme, kuten kuka hyvänsä joka muuttaa uuteen paikkaan. Odotan paljon tältä kesältä ja kuitenkaan en tiedä mitä odotan. Odotan Jumalan muuttavan minua, ajatteluani, laajentavan katsantokantaani, rikkovan makaronin, jonka läpi varmasti yhä katselen asioita. Olen mielestäni melko laaja-alainen kaikkien näiden vuosien jälkeen oltuani tekemisissä erilaisten kulttuurien kanssa silti tiedostaen, että tulen Suomesta, maailman laidalta, ja olen sen kulttuurin tuote. Ei sillä, että se olisi täysin väärä, mutta se ei ole Jumalan valtakunnan kulttuuri. Kuten ei ole amerikkalainen kulttuurikaan. Usein täytyy vaihtaa paikkaa nähdäkseen asiat eri tavalla ja oppiakseen uutta. Siksi uskon, että olemme täällä. 

Olemme täällä myös osana Rivers of Edeniä. Mutta se onkin jo oma tarinansa. Ja siihen palaan joskus toisella kertaa. 

Jään siis odottelemaan perhettä, joka Suomen aikaa saapuu tänne keskiviikkoaamuna kello 9, meidän aikaan tiistai-iltana kello 11. 

Tarja