Pacific Ocean and Bodega Bay

Yep, takaisin meren rantaan. Ja mikä olisikaan parempi päivä sille kuin yli 30 asteen helle. :) Sää oli jälleen kirkas. Ajoimme puolitoista tuntia luoteeseen; paremminkin pohjoiseen ja sitten länteen. Suoraa tietä Beniciasta Bodega Baylle ei mene. Ajoimme läpi viinitilojen, kaatuvien puiden, lahdelman perukan joka itseasiassa on enemmän mutaa ja suota kuin vettä, pienten kaupunkien ja vähän suurempienkin. Yli kukkuloiden ihastellen upeita maisemia. Siihen silmä ei vain väsy, vaikka ne alkavatkin tulla tutummaksi ja tutummaksi.

Otimme eväät ja juotavaa mukaan, tuolit ja filtin, leijat, pelejä ja kirjat. Varustauduimme olemaan siellä muutamia tunteja. Vaikka lämpötila oli yli 30 lähtiessämme, meren rannassa tuuli yli Tyynen meren sai aikaan sen, että pitkähihainenkaan ei ollut liikaa. Tullessamme laskuvesi alkoi olla alimmillaan ja oli mahdollista katsella kaikenlaista meren elävää syvänteissä ja kivien alla. Reijo ja Joel kävivät kävelemässä rantaa pitkin pitkän aikaa.

Jenna, Janika, Lizzy ja Andrew viettivät pitkän aikaa veden rajassa. Vesi on hurjan kylmää eivätkä he menneet uimaan, mutta antoivat laineiden lyödä jaloille ja nauttivat sen voimasta. Jotkut ihmiset olivat uimapuvuissa vedessä pitkiä aikoja enkä voi käsittää miten he tarkenivat. Ymmärrän sen, kun helle on kova ja ilma tukahduttavan kuuma, mutta viileässä merituulessa sitä on vaikea käsittää. Joidenkin täytyy olla kylmää enemmän sietäviä kuin toiset. Itse en olisi kyllä siellä viihtynyt hetkeäkään.

Surffarit olivat märkäpuvuissaan etsimässä parhaita aaltoja. Kovalta työltä se näytti. Osa onnistui, osa ei. Aallot muuttuivat suuremmiksi, kun nousuvesi alkoi. Aaltojen voima ja muoto muuttui. Ne näyttivät vyöryvän sisään vaikkeivät vielä kauas tulleetkaan. Hiljalleen ne tulivat meitä kohden, mutta emme olleet niiden saavutettavissa.

Lapset lennättivät leijaa vielä ennen kuin lähdimme. Leijan lennätys Suomessa on haastavaa ja oikeaa tuulta saa etsiä. Jos todella haluaa lennättää leijaa, kun tuuli on sopiva, on jätettävä muu ja mentävä tai sen voi unohtaa kokonaan. Tuolla rannassa ei tarvinnut kuin kasata leija, laittaa se ilmaan ja ilman sen suurempaa lennättämäistä se lensi lähes itsestään. Koko kelan saattoi purkaa ja vain katsella leijan liitoa tuulessa. :) :)

Ja aaaaah tuo aaltojen pauhu. Mikä olisi upeampaa kuin olla talossa, josta olisi suora näkymä rannalle ja nukkua ikkuna auki kuunnellen tuota aaltojen pauhua. Kuten sanoin aiemminkin, rakastan merta ja sen pauhua ja voimaa.

Iltapäivällä ajoimme takaisin ja suoraan Basket and Robins jäätelölle. Vähä vähältä käymme läpi pieniä "unelmia", joita kotopuolessa ei ole. Ei makeaa mahan täydeltä, onhan tässä vielä aikaa jäljellä.

Kun pääsimme vihdoin illalla kotiin, olimme punaisia kaikista korkeista suojakertoimista huolimatta ja väsyneitä koko päivän ulkonaolemisesta. Vuokraisäntämme oli pihahommissa vielä ja juttelimme hänen kanssaan aikamme. Erittäin mukava vähän meitä vanhempi rouva. Hän kertoi joistain huolistaan poikansa kanssa ja lupasimme rukoilla hänen puolestaan. Siihen hän vastasi, että hän voi aistia meidän läsnäolomme paikassa. Muutoksen sen ilmapiirissä. Hän tietää, että olemme uskovia ja oli hienoa kuulla hänen sanansa. Niinhän sen pitäisi ollakin, että minne me menemme, Pyhä Henki kulkaa kanssamme ja ihmiset aistivat sen. Mutta että joku todella sanoo sen, onkin jo toinen juttu.


Tarja