tiistai 26. heinäkuuta 2011

Vähän sieltä ja täältä --- ajatuksia

Aikaa on taas kulunut viime postauksesta. Tai bloggauksesta. Paljon on tapahtunut. Muutimme pois Walnut Creekistä Beniciaan. Jenna palasi leiriltä. Tarja Palmkin saapui Kaliforniaan. Vuokrasimme muutamaksi päiväksi pari mökkiä Lord's Land'sta. Olemme täällä nyt. Kerrassaan upeaa. Sanoinkuvaamattoman kaunista. Mutta täydellisesti keskellä ei-mitään. Ajoimme mutkaisia teitä yli kukkuloiden ihan Tyynen valtameren rantaan ja sitten rantaa pitkin melkein Mendocinoon ja Fort Braggiin. Lämpötila putosi matkalla hurjasti ja ensimmäisenä iltana olimme melko viluisia. Beniciassa lämpötila oli yli 30, kun lähdimme, mutta kolmen tunnin ajomatka rannikkoa ylös ja lämpötila putosi alle 20 asteen. Lisäksi sumu, kosteus, merituuli ... viileyttä kerrakseen. Muistuttaa kylmää ja kosteaa suomalaista kesää, jollaisia ei kyllä vähään aikaan ole ollut. :)

Eilen olimme Glass Beachillä ja Tide Pool'eilla. Kerrassaan upeita. Vesi oli laskusuunnassa ja nuo laskuvesialtaat paljastuivat. Ihmiset katselivat mitä kaikkea sieltä löytyi. Lisäksi rukouksiimme vastattiin ja sääennusteesta huolimatta aurinko paistoi ja haihdutti lopulta sumun pois kokonaan. Upeaa!!! Upeaa!!!! Voisin vain istua loputtomiin kuunnellen aaltojen pauhua. Meri ei ollut mitenkään myrskyinen, mutta aaltojen iskeytyessä kiviä vasten siitä syntyi upeaa pauhua ja kuohuntaa.

Glass Beach on ranta, jossa kaikenlaiset lasinpalat ovat saaneet pyöreän muotonsa laskuveden ja nousuveden huutoessa niitä kivien seassa. Ranta oli täynnä kiviä, vaaleita lasinpalasia, ruskeita lasinpalasia, vihreitä lasinpalasia... ja monia muita värejä. Näimme hylkeitä köllimässä kivillä ja nauttimassa upeasta päivästä. Ihmisiä oli kaikkialla ja juttelimme monien kanssa.

Mutta nämä pienet kaupungit täällä rannikolla ovat myös laman lyömiä. Talo toisensa jälkeen myytävänä. Kauppoja on suljettu. Monet joutuvat etsimään uutta työtä mahdollisesti uusista maisemista. Nämä seudut elävät lähinnä kalastuksella ja turismilla. Kun talous heikkenee, turismi vähenee. Ja sen vaikutus näkyy täällä nopeasti. Jos kaupungissa on vain 7000 ihmistä, vaikutus on nopea ja tuhoisa. Se on todella surullista katseltavaa. Kaiken tämän kauneuden keskellä monilla ihmisillä ei ole sitä toista paikkaa minne mennä.

Hmmm .. lisäksi täällä kohtaa myös erämaan tunnun. Mökeissä, joissa olemme, netistä tai puhelinverkosta ei ole tietoakaan. Olemme täysin kaiken ulkomaailman tavoittamattomissa. Tekee hyvää. Mietit sitten miten tämän postin saan postitettua.... No, kaupungista löytyy Starbucks ja Starbucks tarjoaa ilmaisen wi-fin. :D Joten kahvin lisäksi olemme yhteydessä ulkomaailmaan. Ei sillä, että ulkomaailma ainakaan meidän perhettä kovin paljoa kaipaisi. Täytyy sanoa, että Suomi todella pärjää ilman meitäkin, ainakin sen perusteella paljonko Suomesta on kuulunut meidän suuntaan kesän aikana. Kiitos teille, jotka olette olleet yhteydessä. Se on ollut virkistävää.

Reilu viikko ja kesä tältä osin on ohi. En pane pahakseni, vaikka kesäsäät Suomessa jatkuisivat. Ehkä miellät mielessäsi Kalifornian palmuineen ja täysin uimarantoineen, mutta usko pois.. en ole uinut koko kesänä. Kesäkuussa kastelin jalkani Tyynessä valtameressä, sen lähempänä uimista en ole ollut. Uima-altaassa osa väestä on uinut, mutta senkin olen skipannut. Pohjois-Kalifornia ei omaa parhaita rantakelejä, vaikka ilma välillä lämpeneekin hurjasti. Mutta toisaalta yöt viilenevät AINA ja se tekee olon täällä kerrassaan ihastuttavaksi. No, kohta siis maiseman vaihto ja paluu kotiin. Henkisesti olen jo alkanut valmistautua siihen ja voin sanoa, että se todellakin vaatii valmistautumista. Elämä täällä tuntuu monta astetta helpommalta. Elämän ilo on ympärillä jatkuvasti. Ihmiset hymyilevät ja juttelevat, ovat ystävällisiä. Huolimatta kuinka paljon tahansa yritämme puhua ja suuntautua ulospäin olemme lähes poikkeuksetta hiljaisimmasta päästä. Sadetta emme ole nähneet sitten alkukesän parin sadepäivän jälkeen. Toki sumu mereltä välillä työntyy sisämaahan, mutta se on eri juttu se. Tiedän jo etukäteen, että tulen kaipaamaan tätä kaikkea. Mutta kaikella on aikansa, kuten Saarnaajan kirja sanoo. Ja niin tämäkin aika tulee päätökseen ja 2 kuukautta kesää on mennyt. On aika suuntautua seuraavaan taipaleeseen. Kokonaisuus on suurempi ja nämä ovat taipaileita, joita kuljemme. Tämä taival on kohta päätöksessä ja seuraava alkamassa. En näe sitä enkä tiedä sitä vielä, mutta minussa on haikeuden keskellä nousemassa myös innostus ja odotus siitä mitä se pitää sisällään.

Rivers of Eden on muotoutumassa ja tämä kesä on ollut yhdessä olon aikaa. Se on ollut kesän tärkein pointti, koska sitä varten Jumala meidät tänne kokosi. Mutta mikä tämän kaiken muoto lopulta on, sen vasta aika näyttää. Siemen, joka istutetaan, ottaa aikansa kasvaa ja tuottaa hedelmää. Uskon, että meissä on tapahtunut sellaisia muutoksia, joita emme vielä tunnista, koska olemme täällä. Mutta kun palaamme kotiin ja ympäristö muuttuu, tulemme sen näkemään. Kuulen muutosta nuorison kommenteissa. Monet asiat ja kommentit ovat kesän aikana muuttuneet. Alkukesästä yksi sanoi, että ihan sama onko täällä vai kotona. Viikko sitten kommentti oli, että jäisi mieluummin tänne kuin palaisi, mutta koulun vuoksi on pakko. Maailma on ainakin laajentunut ja meistä jokainen on ainakin laajentanut jonkin verran sitä makaronia, jonka läpi katselemme maailmaa. Jumalan valtakunta ei perustu mihinkään kulttuuriin ja on hyvä nähdä, että meillä suomalaisilla on omia outoja tapojamme, jotka ovat vastoin Jumalan periaatteita ja ajatuksia. Ja samoin on kaikissa kulttuureissa.

Mutta uskon myös, että tämä on opettanut meitä rakastamaan (ainakin minua) suomalaisuutta uudella tavalla. Olemme 100% suomalaisia, ja tulemme olemaan asuimmepa missä hyvänsä, loppuun asti. Joten meidän suomalaisten on aika oppia rakastamaan maatamme, kansalaisuuttamme, nauramaan omituisuuksillemme ja puolustamaan maatamme sen sijaan, että aina katsoisimme aidan taakse miten paljon vihreämpää siellä on. Luulen, että suomalaiset kadottivat suomalaisuuden vuosisatojen saatossa Ruotsin ja Venäjän vallan alla. Olemme liian johdateltavissa ja haluamme peitellä virheemme pyrkimällä täydellisyyteen. Paras tapa löytää vahvuudet on ensin tunnistaa ja sitten tunnustaa heikkoudet. Mutta se onkin sitten jo toinen tarina.

Terveiset täältä Fort Bragg'n Starbucksista. Näe mielessäsi seitsemän ihmistä, jotka ovat innoissaan teknologiasta ja yhteydestä langattomaan verkkoon käyttäen puhelimia, iPadiä, tietokoneita.. ja yksi piirtämässä. :D :D Kohta takaisin mökin hiljaisuuteen peurojen keskelle.

Tarja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti